Kirja-arvostelu: Tytöt, pojat ja sukupuolinen häirintä (Sanna Aaltonen)

9515706904Tytöt, pojat ja sukupuolinen häirintä on Sanna Aaltosen väitöskirja. Väitöskirjassaan hän tutkii yläasteen yhdeksäsluokkalaisia ja heidän käsityksiään sukupuolisesta häirinnästä. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivista ja perustuu erään koulun (koulun nimi kuten muutkin tunnistetiedot on muutettu) yhdeksäsluokkalaisten kirjoittamiin ainekirjoituksiin aiheesta seksuaalinen häirintä ja ainekirjoituksen jälkeen tehtyihin haastatteluihin. Vaikka olisin toisaalta kaivannut kvantitatiivista dataa sukupuolisen häirinnän ja sen eri ilmenemismuotojen yleisyydestä, tuntui metodivalinta väitöskirjaa lukiessa kuitenkin järkevältä. Monissa aineissa ja haastatteluissa tuli esille, että vaikka aluksi oppilaat totesivat, että eivät ole kohdanneet minkäänlaista häirintää, niin lähes kaikki tytöt olivat kokeneet epämiellyttävää koskettelua julkisissa tiloissa ja pojatkin tiesivät tutuille tytöille tapahtuneista häirintätapauksista. Koulussa oli lähiaikoina ollut kaksi tapausta, jotka olivat johtaneet jopa ex-poikaystävien lähestymiskieltoon. Näitä asioita ei välttämättä olisi tullut kvantitatiivisessa tutkimuksessa ilmi, ainakaan jos kysymyksiä ei olisi osattu esittää oikein. Kirjassa Aaltonen myös viittasi muihin tutkimuksiin, joista ehkä osa olikin kvantitatiivisia ja joihin aion jatkossa tutustua.

Ensimmäiset kolme lukua kirjasta keskittyvät tutkijan metodologisiin valintoihin ja aiheen aiemman käsittelyn esittelyyn. Ymmärrän osuuden tärkeyden tieteelliseltä kannalta, mutta tämä oli kirjan raskain osuus. Toisaalta, vaikka osuus oli raskas, oli myös mielenkiintoista tietää miksi tutkija oli päätynyt tekemään tutkimuksen juuri siten kuin se oli tehty. Osuudessa esiteltiin myös runsaasti aiempaa tutkimusta, johon metodologiset valinnat pohjattiin. Minulle tämä väitöskirja oli ensimmäinen lukemani tutkimus aiheesta, joten en voi täysin arvioida lähteitä ja niiden käyttöä, mutta ainakin metodologinen osuus oli johdonmukainen ja lähteet tuntuivat tukevan toisiaan. Seuraavissa luvuissa keskityttiin itse tutkimukseen. Tutkija kirjottaa oppilaiden arjesta koulussa ja sen ulkopuolella ja sukupuolisen häirinnän määrittelystä. Omat lukunsa saavat myös häirinnän kohteet, häirinnän tilat, häiritsijät sekä kokemusten käsitteleminen ja kertominen. Lopuksi kirjassa on vielä yhteenvetokappale sekä liitteet, joista löytyy lisätietoa tutkimuksen teosta, esim. haastattelurunko sekä aineiston koodaaminen.

Tutkimuksessa korostui mielestäni selkeä tasa-arvo-ongelma. Toisaalta pohdittiin, että kyllä varmaan tytötkin voivat häiritä poikia, mutta kukaan ei tällaista ollut oikeasti kohdannut. Pojat miettivät, että tämä johtuu ainakin osittain omasta fyysisestä puolustuskyvystä. Tutkimuksessa ei tutkittu kiusaamista yleensä ja ainakin itselleni tuli mieleen, että poikiin kohdistuva kiusaaminen ei ole useinkaan niin seksuaalista. Pojat olivat kohdanneet häirintää lähinnä uimahalleissa aikuisten miesten taholta. Tyttöjä ja naisia arvioidaan jo muutenkin paljolti ulkonäön perusteella, joten myös kiusaaminen kohdistuu helposti tytön ulkonäköön ja maineeseen. Toisaalta tyttöihin kohdistuva häirintä tunnustetaan, mutta toisaalta tyttöihin kohdistetaan myös vaatimuksia (s. 214):

”Rajantekojen suhteen tytöille myös asetetaan ja he asettavat itselleen monenlaisia vaatimuksia, jotka tuntuvat paikoittain kohtuuttomilta. Heidän tulisi olla autonomisia, lähes kaikkivoipaisia yksilöitä, itsevarmoja, välinpitämättömiä, ymmärtää ja kontrolloida lähettämiään viestejä sekä kykeneviä varomaan, ehkäisemään ja torjumaan tehokkaasti häiritseviä tai uhkaavia tilanteita. Niillä, jotka eivät toimi näin, on väärä asenne tai väärät vaatteet. Jos he valittavat varsinkin verbaalisesta häirinnästä, he ”ottavat” asiat liian vakavasti ja jos heille tapahtuu jotain pahaa, he ovat ”antaneet” sen tapahtua.”

Aika rankkoja vaatimuksia minusta, varsinkin kun puhutaan 15-16-vuotiaista tytöistä, joilla on varmasti vielä tekemistä itsetunnon ja oman kasvamisensa kanssa. Ikävimmältä tuntui se, jonka muistan myös omasta nuoruudestani eli, että pojat ovat poikia. Toisin sanoen poikia ei opeteta ottamaan vastuuta omista tekemisistään ja tyttöjen sitten tulisi ymmärtää, että pojilla on kuitenkin hyvät aikeet (rakkaudesta se hevonenkin potkii). Kuitenkin, jos kuulee jatkuvia kommentteja ulkonäöstään ja vielä rikotaan fyysistä koskemattomuutta ja huoritellaan päälle, ei tyttö varmasti tunne oloaan kovinkaan hyväksi. Ei siinä taida paljon hyvät aikeet auttaa.

Kirja käsitteli aihetta monipuolisesti ja kerätyn aineiston valossa. Ilmi tuli myös rodullinen/rasistinen elementti, mutta tähän lähinnä aineistossa viitattiin ja tietoa ei ollut tarpeeksi, jotta siitä olisi voinut vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä. Tässä voisi olla tarvetta jatkotutkimukselle. Kirja käsitteli paljon sitä, että kiusaamista ei käsitetä sukupuoliseksi häirinnäksi, koska ”Suomessahan on tasa-arvo”. Kuitenkin aineistosta kävi selkeästi ilmi, että jokainen tiesi häirintätapauksia ja suurin osa tytöistä oli kokenut näitä itse. Kertominen häirinnästä koettiin kuitenkin vaikeaksi ja usein uhri itse vähätteli tapahtumaa, vaikka joissain tilanteissa tytöt olivat oikeasti olleet peloissaan.

Kirjassa on aivan liikaa asiaa käsiteltäväksi lyhyesti, joten olen tuonut esiin vain pääteemoja. Suosittelen kuitenkin lukemaan kirjan itse, sillä mielestäni tutkimus valottaa hyvin teinityttöihin kohdistuvia seksuaalisia paineita. Ainainen madonna/huora-kategorisointi tulee tässäkin hyvin esiin. Kirjan painos on loppuunmyyty, mutta sitä saa kyllä kirjastoista luettavaksi.