HLBT vaaliopas

Tänää äänestetään uusi eduskunta päättämään meidän asioistamme, ja koska minusta on hauskaa leikkiä taulukkolaskentaohjelmilla, päätin tehdä pienen yhteenvedon siitä, miten puolueet ovat äänestäneet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia koskevissa kysymyksissä. Suomen suhteellisen vaalitavan takia jokainen ääni menee ensisijaisesti puolueelle ja vasta toissijaisesti ehdokkaalle itselleen. Eli hieman kärjistetysti, vaikka löytäisitkin kristillisdemokraateista homon oikeuksia kannattavan ehdokkaan, loppupeleissä äänesi menee kuitenkin Päivi Räsäselle. Paljon informatiivisempi selitys tästä löytyy nörttityttöjen blogista: Oletko aina äänestänyt väärin? Kirjoituksen alussa selitetään miten meidän vaalitapa toimii, ja lopussa on ohjeet miten löytää itselleen oikea ehdokas.

Nyt kun siis tiedämme, että ensisijaisesti valitaan puolue, ja sitten puolueen sisältä ehdokas, niin katsotaan, miten eri puolueet ovat äänestäneet:

1. Täydet pisteet saavat vain Vihreät ja Vasemmistoliitto, molemmat puolueet ovat lähes sataprosenttisesti kannattaneet HLBT-oikeuksien parannuksia.

2. RKP ja SDP ovat molemmat myös kannattaneet lakialoitteita ihan kiitettävästi, mutta molemmissa puolueissa on myös niitä, jotka ovat eri mieltä. RKP:lla kannatus on vaihdellut 100% ja 73% välillä, ja SDP:llä kannatuprosentti on pyörinyt 90% seudulla.

3. Vaikka Kokoomuksen edustajista yli puolet on yleensä kannattanut HLBT-lakeja, on puolue myös kunnostautunut niiden torppaamisessa. Viimeisimmällä hallituskaudella se oli Kokoomuksesta kiinni, että tasa-arvoisella avioliittolailla oli kivinen tie eduskunnan äänestykseen, Anne Holmlund ja hänen puoluetoverinsa varmistivat, että vastustava kanta sai enemmistön. Samoin he antoivat Kristillisten sanella, mitä lakeja hallitus voi ehdottaa, ja näin torpattiin translaki ja äitiyslaki. En voi suositella Kokoomuksen äänestämistä, koska en halua nähdä Anne Holmlundia enää eduskunnassa.

4. Keskusta, Perussuomalaiset, Muutos 2011 ja Kristilliset ovatkin sitten äänestäneet joukolla kaikkia parannuksia vastaan. En voi suositella, että kukaan HLBT-asioista välittävä äänestää näitä puolueita.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Listaan tähän merkittävimmät äänestykset viimeisen 15 vuoden ajalta. Minusta on kaikista mielenkiintoisinta, että mikään ei juuri ole muuttunut 15 vuoden aikana! Puolueet kannattavat / vastustavat parannuksia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin lähes samoilla luvuilla vuodesta toiseen. Toki itse äänestysaihe vaikuttaa kannatuksen määrään – eniten kannatusta sai laki perheensisäisestä adoptiosta, joka meni läpi 78% kannatuksella. Täpärin äänestys taas oli tasa-arvoinen avioliittolaki viime marraskuussa – luvut 105 – 92 tarkoittivat vain 53% kannatusta.

Äänestystulokset löytyvät kaikki Eduskunnan nettisivuilta. Olen linkittänyt jokaisen äänestyksen otsikon eduskunnan sivuille, joten luvut voi käydä itse katsomassa sieltä. Olen itse laskenut alla oleviin kaavioihin äänestysprosentit, jotta puolueita voi verrata keskenään. Prosenttiluvut on kuvissa pyöristetty lähimpään kokonaislukuun.

 

Kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista — 2014

Tahdon 2013 on ensimmäinen kansalaisaloite, joka hyväksyttiin laiksi. Kun vertaa tätä uusinta äänestystä parisuhdelain äänestykseen vuonna 2001, huomaa, että luvut olivat yllättävän samanlaiset. Kun katsoo lukuja, niin huomaa, miten prosentit vaikuttavat lukuihin. RKP:ssa 1 kansanedustaja äänesti lakia vastaan ja 9 äänesti puolesta, eli vastustus oli 10%. Perussuomalaisista 1 kansanedustaja äänesti puolesta ja 36 äänesti vastaan, joten kannatus oli vain 3%. Eli yhden ihmisen painopiste on suurempi, mitä pienempi hänen ryhmänsä on.

2014 numbers

 

Laki perheensisäisestä adoptiosta — 2009

Tämä laki on todella tärkeä sateenkaariperheille, koska se mahdollistaa rekisteröidyssä parisuhteessa olevalle pariskunnalle adoptoida puolisonsa lapsi. Tämä laki meni läpi suurimmalla kannatusprosentilla, todennäköisesti koska on täysin järjenvastaista vastustaa sitä, että arjessa lastaan hoitava ihminen saa olla lapsensa vanhempi myös juridisesti. Se ei toki estänyt Perussuomalaisia ja Kristillisdemokraatteja toimimasta täysin järjenvastaisesti, koska tärkeintä on vastustaa homojen oikeuksia…

2009 numbers

 

Hedelmöityshoitolaki — 2006

Tärkeä voitto naispareille, kun voimassa ollut käytäntö vahvistettiin laiksi, eikä tarvinnut enää jännittää, pääseekö hoitoihin vai ei. Toki hoitoihin liittyy edelleen yhdenverataisuusongelmia, ja Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisikin viime viikolla tiedotteen, jossa vaativat julkista terveydenhuoltoa antamaan hoitoja myös muille kuin heteropareille. Tämä äänestys on ainoa häpeäpilkku Vihreiden muuten täydellisessä linjassa, sillä Merikukka Forsius (joka loikkasikin sittemmin Kokoomukseen) äänesti tyhjää. On muuten aika mielenkiintoista, että viime vuonna todella luotettava lähde, eli Seiska-lehti, kertoi Merikukan menneen kihloihin naisen kanssa.

2006 numbers

 

Translaki — 2002

Tämä vuonna 2002 säädetty translaki on se epäinhimillinen laki, joka pakottaa ihmiset sterilisaatioon ja avioeroon, mutta se oli kuitenkin parannus aiempaan tilanteeseen. Löysin tämän kuvauksen aiemmasta tilanteesta:

Ennen lakimuutosta lupa lääketieteelliseen sukupuolen korjaamiseen tuli hakea kastraatiolautakunnalta, joka perustettiin alunperin seksuaalirikollisten kastroimista varten. En ole tietoinen siitä, käytettiinkö pakkokastraatiota, mutta ainakin ihmisen oli mahdollista hakea lupaa kastraatioon, jos hänen taipumuksensa aiheutti hänelle ”vakavaa sielullista vammaa” ja hän oli syyllistynyt tai pelkäsi syyllistyvänsä seksuaalirikoksiin. Transihmisten korjaushoidoista päättäminen sälytettiin myös tämän lautakunnan vastuulle. Kastraatiolautakunta oli siitä mielenkiintoinen elin, että sen päätöksistä ei voinut valittaa minnekään, ja ilmeisesti lautakunnassa myös istuivat samat ihmiset vuosikymmenestä toiseen, joten kun hakemus sukupuolenkorjaushoidoista oli kerran hylätty, se oli sitten siinä. Lautakunnalla ei myöskään ollut minkäänlaista asiantuntemusta sukupuolen moninaisuudesta, vaan päätökset kaiketi vedettiin aika lailla hatusta.

Amnesty on tehnyt hyvän koosteen siitä, mikä vuonna 2002 säädetyssä translaissa mättää.

2002 numbers

 

Laki rekisteröidystä parisuhteesta — 2001

13 vuotta ennen avioliittolakia, parisuhdelaki meni läpi lähes samalla kannatusprosentilla. Parisuhdelakia yritettiin saada aikaan jo monta kertaa 90-luvulla, mutta vaati monta yritystä ennen kuin päästiin tänne asti. Onneksi nykyään on kansalaisaloite, niin ei tarvinnut odottaa, että saataisiin hallitus joka pystyy tuomaan lain eduskunnalle. Vasemmistoliitto on selkeästi parantanut äänestyskäyttäytymistään ja puolueessa onkin näkynyt sukupolvenvaihdos viimeisen 15 vuoden aikana.

2001 numbers

Puolueen valitsemiseen kannattaa käyttää apuna puoluevaalikoneita, esim. tätä YLE:n konetta. Alla pari linkkiä aiheeseen liittyen:

Veikko Eranti: Älä äänestä väärin!
Nörttitytöt: Oletko aina äänestänyt väärin?

Kannattaa tsekata, että ehdokkaasi on allekirjoittanut alla olevat kampanjat!
Feministiset vaalit 2015
Korkea aika – Amnestyn eduskuntavaalikampanja
Syrjimätön Suomi
Vihapuheesta vapaat eduskuntavaalit

Ylpeyskö homojen etuoikeus?

Facebook-keskustelusta bongattua:

Jotenkin nykymediasta (ainakin) saa sellaisen kuvan, että itsestään saa ja pitää olla ylpeä vain, jos kuuluu johonkin vähemmistöön […]

Näin Priden alkajaispäivänä ylläoleva kommentti sai minut pohtimaan, miksi joistakin ihmisistä tuntuu tuolta. Epäilisin, että heteroseksuaalisuuden tavallisuus sokaisee ihmiset niin, etteivät he näe, kuinka arvostettua heterous oikein on. Heteroseksuaaliset parisuhteet ovat koko ajan tapetilla elokuvissa, mainoksissa ja mediassa yleensäkin. Nämä suhteet esitetään myös lähes poikkeuksetta positiivisessa valossa – jos suhdetta kritisoidaan, se ei johdu siitä, että osapuolet ovat eri sukupuolta keskenään vaan jostain aivan muusta seikasta.

Samoin yhteiskunta arvostaa heteroseksuaalisuutta. Siviilivihkikaava alkaa ”Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi sekä yhteiskunnan säilymiseksi.” Heteron on täysin sallittua, jopa suotavaa kertoa seksuaalisesta suuntautumisestaan, kukaan ei katso paheksuvasti jos kertoo olevansa naimisissa. Heteroilla vain on hassu käsitys kaapista tulemisesta – Opettaja-lehden kyselyn mukaan ”hetero-opettajista yli 70 prosenttia ei ymmärrä, miksi opettajan pitäisi kertoa suuntautumisestaan avoimesti työpaikallaan”. Jännää, epäilen kyllä vahvasti että suurin osa näistä ihmisistä ei ole salannut avioliittoaan työpaikalla… Kun itse menin naimisiin, työkaverit antoivat minulle lahjan. On se kivaa kun heteroseksuaalisuuden julkistamisesta oikein lahjotaankin. ;) Jos taas olisin parisuhteessa naisen kanssa, joutuisin miettimään tarkasti voisinko mainita kumppaniani nimeltä, mikä taas aiheuttaisi tarvetta aikamoisille kielenkääntötempuille, ottaen huomioon että tiedän kaikkien työkavereideni kumppanien nimet ja päivän lounaskeskustelun aiheena oli mitä kukin teki juhannuksena…

Takaisin ylpeyteen. Olen ymmärtänyt, että koko pride-ajatus on lähtenyt siitä, että homoseksuaaleja on pitkään halveksittu ja sorrettu. Pride on vastaus tähän, osoitus siitä että homokin voi olla ylpeä itsestään, vaikka ympäristö tuomitsisikin. Hetero-pridea ei tarvita siitä yksinkertaisesta syystä, että heteroseksuaalisuus on ”yhteiskunnan säilymisen” tukipilari (katso vihkikaava yllä), eikä mikään halveksittu ominaisuus, jonka takia joutuu kohtaamaan ties minkälaisia ennakkoluuloja. Tästä syystä on erilaista tuntea ylpeyttä sukupuolisesta suuntautumisestaan jos kuuluu arvostettuun enemmistöön kuin jos kuuluu syrjittyyn vähemmistöön. Jos asia kuitenkin oikein kovasti kaivelee, tänä vuonna on mahdollisuus marssia Pride-kulkueessa myös Ylpeät heterot-ryhmässä. ;)

International Transgender Day of Visibility

Tänään on siis Kansainvälinen transihmisten näkyvyyspäivä. (Taustaa löytyy täältä.) Tällä kertaa näkyvyyttä on luvassa linkkien muodossa; alla on siis listattu trans-aiheisia blogeja, joita suosittelen.

Lisäksi haluan suositella tätä kirjoitusta:

Kirjoittaja valaisee hyvin minkälaista syrjintää transihmiset kokevat jokapäiväisessä elämässään silloinkin, kun periaatteessa kaikki menee ”hyvin”.

Lisäksi vielä kaksi blogia, joita ei ole päivitetty vuoteen, mutta joissa on paljon hyvää asiaa:

(Tätäkään blogia ei ole päivitetty vuoteen, pahoitteluni.)

Raiskaajapoikaparka

Viime aikojen uutiset pakottivat kirjoittamaan taas kerran raiskauksesta. Ruotsin SVT:n ohjelma Uppdrag Granskning (linkki tv-ohjelmaan, ohjelma katsottavissa internetissä 9.7.2010 asti, tässä linkki vielä artikkeliin aiheesta) kertoi tapahtumista Ruotsin Bjästassa, jossa 15-vuotias poika raiskasi kaksi tyttöä ja silti koko kylä-yhteisö oli pojan puolella, koska ”hän on niin kunnon poika, hyvännäköinenkin, ei hänen TARVITSE ketään raiskata”. Uskomattomalta tuntui se, että molemmissa tapauksissa oli todisteita, ensimmäisen raiskauksen poika jopa tunnusti poliisille ja kertomus oli yhtäpitävä tytön kertomuksen kanssa, ja silti tyttöihin ei uskottu. Kaikkein uskomattominta kuitenkin on se, että toista tyttöä (joka ennen raiskausta oli sitä mieltä, että ensimmäiseksi raiskattu tyttö valehteli) ei uskottu. Hänen tapauksessaan oli vielä dna-todisteitakin. Ja jos joku kuvittelikin, että ensimmäinen tyttö olisi hakenut rahaa, julkisuutta tai mitä tahansa huomiota, niin toisen tytönhän olisi täytynyt olla täysi idiootti, kun hän kuitenkin näki, miten ensimmäisessä tapauksessa kävi. Suoraan sanottuna, ohjelma ei sovi aivan heikkohermoisille.

Reportaasi keskittyi erityisesti ensimmäisen raiskatun tytön tarinaan, joka myös esiintyi dokumentissa (tosin hänen kasvojaan ei näytetty). Koko yhteisö kääntyi tyttöä vastaan sekä nuoret että aikuiset. Tytön ystävätkään eivät uskoneet häntä. Huhuja leviteltiin, että tyttö oli kiinnostunut pojasta, joka ei ollut vastavuoroisesti kiinnostunut ja että tyttö yritti seksiä keinonaan painostaa poikaa suhteeseen ja kun se ei toiminut, tyttö syytti poikaa raiskauksesta. Lisäksi huhuttiin, että tyttö oli kertonut jutusta eri versioita, vaikka hän oli koko ajan pysynyt tarinassaaan ja poika tunnustaessaan poliisille oli kertonut saman. Lisäksi tytön tutkinut lääkäri vahvisti tytön vammojen sopivan kerrottuun. Tyttöä nimiteltiin huoraksi ja hänet suljettiin tehokkaasti kouluyhteisön ulkopuolelle. Koulu totesi, että ei voi tehdä asiassa mitään, koska heidän täytyy pysyä neutraaleina (mitä neutraalia siinä oli: hehän olivat selvästi pojan puolella) Tyttö päätyi lopulta käymään koulunsa Tukholmassa, kun ei enää kestänyt yhteisön ulkopuolelle sulkemista. Koulun päättäjäiset pidettiin kirkossa, jonne poika toivotettiin tervetulleeksi ja netissä levitettiin (pojan äidin ja veljen toimesta) viedota, jossa poika jakaa luokkakavereilleen ruusuja ja halaa jokaista. Video päättyy suosionosoituksiin pojalle. Tytön vanhemmat epäilivät pahaa ja perhe lähti pois kaupungista päättäjäisten ajaksi (perhe asuu vielä kaupungissa, vaikka tyttö käy koulua Tukholmassa). Tämä siis kun hovioikeuskin oli tuominnut pojan raiskauksesta ja lähestymiskieltoon. Tyttö oli tapahtumahetkellä 14, eli rikosoikeudellisesti lapsi, poika 15, rikosoikeudellisesti aikuinen. Päättäjäisjuhla päättyi juhlintaan rannalla, jossa poika raiskasi toisen tytön.

Reportaasin sankari on (tyttöjen, jotka seisoivat oman tarinansa takana ja ilmoittivat poliisille) Amanda Ögren, joka ainoana tuntuu puolustavan tyttöjä ja uskaltaa vielä esiintyä omalla nimellään julkisuudessa. Jopa pappi (joka siis teki päätöksen pojan osallistumisesta juhlaan periaatteella kirkko on avoin kaikille, mutta on kyllä jälkikäteen pyytänyt anteeksi julkisesti tytöltä) kuultuaan toisesta raiskauksesta toteaa ensireaktionaan ”stackars pojke” (poika parka).  Pojan veli keräsi blogissaan kansaa veljensä raiskaamia tyttöjä vastaan ja pojan äiti perusti facebookiin ryhmän samassa tarkoituksessa, jossa mm. aiemmin mainittua videota levitettiin. Nämä on sittemmin poistettu netistä. Ohjelman esityksen jälkeen kahdesta raiskauksesta tuomittu poika ilmoitti SVT:n tarkastuslautakunnalle, koska hän oli tunnistettavista ohjelmasta ja hänen perheensä elämä on pilattu ohjelmalla. Veli on menettänyt työmahdollisuutensa ja perhe on saanut tappouhkauksia. Vaikka en tappouhkauksia hyväksykään missään nimessä (mielestäni väkivalta ei ole oikeutettua kuin itsepuolustuksena), niin jotenkin en jaksa sääliä pojan perhettä, joka aktiivisesti jatkoi raiskattujen tyttöjen elämän pilaamista. Ironiselta tuntuu, että pojan äiti valittaa erityisesti, että heitä ei kuultu ohjelman teossa (missä oli tyttöjen ääni kun he kampanjoivat poikansa puolesta?). Ohjelman esityksen jälkeen väkijoukko vaihtoi puolta ja siitä tässä siis lopulta on kyse.

Parasta on toki katsoa ohjelma itse, tässä on esitetty vain pääkohdat. Suosittelen todella, vaikka oli vaikeaa katsottavaa. Jos ruotsi tuntuu vaikealta, tapaus on uutisoitu myös englanniksi. Kuten myös pojan valitus tv-ohjelmasta. Tosin nämä eivät toki ole aivan sama asia kuin tunnin ohjelma aiheesta. Ohjelman lopussa on vielä asiantuntijoita kommentoimassa asiaa, jotka pitävät kuultua valitettavan yleisenä kuvauksena siitä, mitä raiskausjutuissa tapahtuu: uhria syyllistetään ja usein hän joutuu muuttamaan elämänsä täydellisesti, kun niin usein ”kunnollinen, hyvännäköinen ja muut huomioonottava” raiskaaja saa jatkaa elämäänsä ja pahimmassa tapauksessa uusia rikoksensa. Ja mitä uutta siinä on, että tyttöjen tai naisten sana painaa vähemmän kuin poikien tai miesten. Miehet nyt vaan ovat niin paljon uskottavampia.

Ja sitten muutama vielä aiheeseen liittyvä linkki:
Meet the predators ja aiheelle jatkoa: Predator redux
Meet the predators, but which ones?
Profile of a college rapist
Miksi raiskaus ei ole ”suuri väärinymmärrys”
Neuvoja miehille: Men can stop rape

Ja aiemmin tässä blogissa raiskauksesta, seksuaalisesta väkivallasta ja uhrin syyllistämisestä kirjoitettua:
Sexual Assault Prevention Tips Guaranteed to Work
Tilaisuus tekee raiskaajan
Salaisuus
Pohjanoteeraus Kaari Utriolta

Etelän köyhien naisten ihmisoikeudet väestönkasvukeskustelussa

Perjantain Helsingin Sanomissa oli taas artikkeli ilmastonmuutoksen ja väestönkasvun yhteydestä. Harmi, ettei netissä julkaista mielipidekirjoituksia, sillä Seppo Hurstin loistava kirjoitus Lapset eivät ole valkoisen naisen yksinoikeus (HS 26.3.2010, sivu C7; linkki vie maksulliseen digilehteen) puuttuu juuri siihen, mikä väestönkasvusta puhuttaessa aina unohdetaan.

Samaan aikaan, kun väestönkasvusta ollaan huolissaan, ollaan myös huolissaan Suomen liian alhaisesta syntyvyydestä. Vaikka Hesarin keskustelupalstalla muutamat kirjoittajat peräänkuuluttavat yhden lapsen politiikkaa kaikkiin maailman maihin, on äärimmäisen epätodennäköistä, että Suomeen alettaisiin puuhastelemaan sellaista lakia, koska ensinnäkin poliitikot haluavat lisätä Suomen syntyvyyttä, ja toisekseen koska en usko että suomalaisest suostuisivat noin räikeään puuttumiseen heidän itsemääräämisoikeuteensa. Tabu on se, että todellisuudessa paljon suositumpi mielipide on halu rajoittaa tiettyjen ihmisryhmien lisääntymistä. Kiinan yhden lapsen politiikka on saanut runsaan kritiikin lisäksi myös paljon kiitosta, ja helppohan sitä kiitosta on antaa kun kyseinen politiikka ei millään tapaa rajoita omaa lisääntymistä. Kiinalaiselle naiselle tilanne voi olla aivan toinen.

Halu rajoittaa ”väärien” ihmisten lisääntymistä ei ole millään tapaa uusi. Teollistuvassa maailmassa oltiin huolissaan siitä, että köyhälistö saa liikaa lapsia. 1900-luvun alkupuolella rotuhygienian kannatus oli kovassa nosteessa, eivätkä toimenpiteet rajoittuneet vain rotuun/etnisyyteen, vaan ”steriloitavaksi pääsi jos oli kevytkenkäinen nainen ja harrasti avioliiton ulkopuolisia suhteita, tyhmä, oppimaton, työhaluton, homoseksuaali ja asui paikkakunnalla jossa oli kiihkomielinen viranhaltija joka halusi loukata ihmisten fyysistä koskemattomuutta. Toisin sanoen, ei mahtunut kunniallisen, alistuneen ihmisen ikeeseen.”, kuten Stacy kirjoittaa Kummakerhossa. Tarkemmin steriloinneista voi lukea gradusta Liian huono kansalaiseksi? – Kansalaisihanne sterilisaatioasiakirjoissa v. 1935-1949.

Naisten lisääntymisoikeuksiin kohdistuvat loukkaukset eivät suinkaan loppuneet 1900-luvun jälkimmäiselle puoliskolle tultaessa. Samaan aikaan kun USA:ssa naiset taistelivat oikeudesta aborttiin, liittovaltion toimesta steriloitiin naisia ja jopa alaikäisiä tyttöjä, joiden ei katsottu solveltuvan äideiksi – ketään ei varmaan yllätä, että nämä naiset olivat niitä kaikkein köyhimpiä, mustia, puerto ricolaisia ja intiaaneja. 1900-luvun loppupuolella on määrätietoisesti pyritty steriloimaan kolmannen maailman naisia väestönkasvun hillitsemiseksi.

Vielä nykyäänkin löytyy niitä, joiden mielestä ”oikeanlaisia” ihmisiä pitäisi kannustaa lisääntymään, ja ”vääränlaisten” ihmisten lisääntymistä taas pitäisi hillitä. Louisianalainen poliitikko John LaBruzzo kehitti ”loistoidean”, että köyhille ihmisille voitaisiin maksaa 1000 dollaria siitä hyvästä, että he suostuisivat steriloitaviksi, kun taas korkeampien sosioekonomisten luokkien ihmisiä voitaisiin kannustaa lisääntymään verohelpotusten avulla. En edes ala selittämään, miten törkeä tuo ehdotus oikein on, mutta kiinnostuneille suosittelen bfp:n vastinetta: An Intersectional, Reproductive Justice Feminist Response to LaBruzzo’s Sterilization Plan. LaBruzzo ei ole ajatustensa kanssa yksin: Mississippi Appendectomy (”Mississippin umpisuolenpoisto”) kertoo organisaatiosta, joka tarjoaa 200 dollaria sterilisaatiota vastaan huumeriippuvaisille naisille.

Tätä taustaa vasten pidän erittäin huolestuttuvana, että ilmastonmuutoksen syyllisiä aletaan etsiä kolmannen maailman naisista. Köyhien maiden ihmisiä on kuitenkin helpompi syyttää, kuin luoda katse omaan toimintaan, sekä länsimaisten yritysten ja valtioiden toimintaan. Andrea Smith kirjoittaa, että Maailmanpankin ja IMF:n rakennesopeutusohjelmat ovat itseasiassa lisänneet väestönkasvua hajoittamalla perinteisen talousjärjestelmän ja tuomalla tilalle rahanvaihtoon perustuvan järjestelmän, joka pakottaa ihmiset hankkimaan paljon lapsia turvatakseen elantonsa.[1] Jos keskitymme päivittelemään, kuinka etelän köyhät lisääntyvät liikaa, sen sijaan että vastustaisimme syrjiviä rakenteita, jotka ovat vastuussa köyhien maiden suurista lapsilukumääristä, päästämme itsemme liian helpolla.

Mitä tässä sitten pitäisi tehdä? Vastauksesta voisi laatia kokonaisen blogikirjoituksen, mutta lyhyesti voisin mainita tämän perinteisen naisten koulutuksen ja tasa-arvon lisäämisen, joka näkyisi todennäköisesti pienempänä syntyvyytenä. Tähän liittyy läheisesti se, että katolisen kirkon, USA:n ja kaikkien muiden samaa politiikkaa toteuttavien pitäisi lopettaa naisten lisääntymisoikeuksien sabotoiminen. Sen sijaan tarvitaan terveydenhuoltoa, joka mahdollistaa lisääntymisoikeuksien toteutumisen, eikä pyri rotuhygienialta haiskahtavin keinoin vähentämään köyhien naisten lasten lukumäärää. Lisääntymisoikeuksiin kuuluu nimittäin myös oikeus saada lapsia.

Emme voi puuttua köyhien maiden naisten ruumiilliseen itsemääräämisoikeuteen ilmastonmuutos-verukkeella. Ilmastonmuutoksen estämiseksi voidaan tehdä paljon sellaistakin, mikä ei loukkaa kenenkään ihmisoikeuksia. Jos emme itse ole valmiita radikaaleihin toimenpiteisiin, esim. että ”otamme käyttöön perustulon ja maksimielintason sekä henkikökohtaiset päästökiintiöt” ja pyrimme degrowth-talouteen, emme myöskään voi puuttua köyhien maiden naisten lisääntymisoikeuksiin. Muutosta on aina helpompi vaatia muilta, ja etsiä syntipukkia vaikka väestönkasvusta, jolloin omaa toimintaa ei tarvitse muuttaa.

——————————

[1] Andrea Smith: Conquest: Sexual Violence and American Indian Genocide, s. 71.

— LISÄTIETOA —

Kirjoja:
Dorothy Roberts: Killing the Black Body
Andrea Smith: Conquest: Sexual Violence and American Indian Genocide

Blogilinkkejä:
Mississippi Appendectomy
Reproductive Justice Linkspam: A Starting Point
An Intersectional, Reproductive Justice Feminist Response to LaBruzzo’s Sterilization Plan

Artikkeleita:
Jane Lawrence: The Indian Health Service and the Sterilization of Native American Women
Forced Sterilization of Native Americans
Myla Vicenti Carpio: The lost generation: American Indian women and sterilization abuse

Hyvää Ada Lovelace -päivää!

Ada Lovelace -päivä on bloggaajien päivä, jolloin on tarkoituksena juhlistaa naisia aikaansaannoksia tieteentekijöinä ja tekniikan alalla. Tämä siksi, että edelleenkin on vallalla käsitys, että naiset ovat huonompia matematiikassa ja luonnontieteissä. Naiset myös tarvitsevat roolimalleikseen naisia, jotka ovat menestyneet tieteissä ja tekniikassa huolimatta sukupuoleen liittyvistä esteistä. Itse olen huomannut, kuinka vaikeaa välillä on löytää näitä roolimalleja, vaikka niitä on olemassa, jopa enemmän kuin olettaisi.  Suomessa on viime aikoina yritetty tehdä näitä naisia – jotka ovat unohdettu tieteentekijöinä – näkyviksi. Vuoden 2008 Tieto-Finlandia-palkinnon voitti Marjo T. Nurmisen Tiedon tyttäret, joka  esittelee useita aiempien vuosisatojen tiedenaisia. Lisäksi Helsingin yliopiston kirjasto ja Kristiina-instituutti toteutti Kansalliskirjaston galleriaan sekä internettiin näyttelyn Tiedenaisia vuonna 2000. Näyttely esittelee suomalaisia tiedenaisia sekä merkkipaaluja naisten institutionaalisista läpimurroista tiedeyhteisössä.

Tiedenaisia-näyttely esittelee mm. tähtitieteilijä Liisi Oterman (1915-2001), joka väitteli tähtitieteestä ensimmäisenä naisena Suomessa vuonna 1955. Hän valitsi alun perin luonnontieteiden opiskelun, koska Turun yliopistossa ei opetettu sanskriittia. Liisi Otermasta tuli Turun yliopiston tähtitieteen dosentti vuonna 1959 ja vt. professori 1962. Hän työskenteli läheisesti suomalaisen tähtitieteen vaikuttajan, Turun yliopiston professorin, Yrjö Väisälän kanssa. Väisälän vaikutus naisten etenemiselle tähtitieteessä oli kohtuullisen suuri, sillä hän innosti vielä Hilkka Rantaseppä-Heleniuksen (1925-1975) vaihtamaan matematiikan opintonsa tähtitieteeseen. Tämä on eritysen merkittävää siksi, että alkuaikoina Turun observatorion koko henkilökunnan muodostivat professori Väisälä, observaattori Oterma ja osa-aikainen assistentti. Rantaseppä-Helenius toimi ensin Tuorlan observatorion assistenttina ja myöhemmin observaattorina, Oterman jätettyä viran. Rantaseppä-Helenius otti myös kantaa tyttöjen matematiikan taitojen vähättelyyn:

”Sellainen puhe, etteivät tytöt tajua matematiikkaa, ei ole totta. Tyttöjen pitää vaan saada enemmän itseluottamusta, niin tajuaminen tulee sen mukana.”

Toisaalta hän oli selkeästi myös aikansa kasvatti. Ajan, jolloin tyttöjen koulutus oli luksusta ja naiset tekivät työtä, jos heidän oli pakko. Pääelättäjä oli tietenkin mies ja naisen ei ollut soveliasta tehdä työtä edes elättääkseen itsensä, jos vaihtoehtona oli miehen elanto:

”On oikein hyvä omatunto kun ei ole vienyt kenenkään miehen leipää. Varsinkin kun tietää, että tekee työtä, johon tuskin monenkaan miehen kärsivällisyys riittäisi […]”

Joka tapauksessa, Tiedenaisia-sivusto on tutustumisen arvoinen jokaiselle asiasta kiinnostuneelle.

Ulkomaisista tiedenaisista haluaisin tuoda vielä esille Cecilia Payne-Gaposchkinin (1900-1979), joka sai minut perehtymään enemmän naisiin tieteentekijöinä. Hän oli kotoisin Englannista, mutta teki uransa Harvardissa. Hän oli ensimmäinen Harvardista valmistunut tähtitieteilijä. Tämä siksi, että perinteisesti miespuoliset tähtitieteilijät olivat valmistuneet fysiikasta. Fysiikan laitoksen silloinen johtaja, Theodore Lyman, ei kuitenkaan suostunut ottamaan naisia opiskelijoiksi ja siksi Harold Shapley, jonka kanssa Payne työskenteli järjesti hänelle mahdollisuuden valmistua tähtitieteestä. Hän työskenteli suureksi osaksi Sergei I. Gaposchkinin kanssa, jonka kanssa hän myös meni naimisiin 1934. Payne-Gaposchkin tuotti yli 300 julkaisua ja hänet tunnetaan erityisesti siitä, että hän totesi tähtien muodostuva pääosin vedystä ja heliumista. Tähän asti oli oletettu tähtien olevan pääosin maan kaltaisia kappaleita. Hänen väitöskirjaansa on kehuttu mm. epäilemättä erinomaisimmaksi väitöskirjaksi, joka koskaan on kirjoitettu tähtitieteestä. Vaikka Payne-Gaposchkin oli ensin tutkija ja myöhemmin tutkijatohtori, hän joutui kärsimään sukupuolestaan. Hänelle maksettiin teknisen assistentin palkkaa opettajan tai professorin palkan sijaan. Kun hän sai professuurin ensimmäisenä naisena Harvardin yliopiston historiassa vuonna 1956 hän sanoi palkkansa nelinkertaistuneen. Ja vaikka suuri osa ymmärsi Payne-Gaposchkinin tieteelliset saavutukset, niitä myös vähäteltiin ja tuloksia kiistettiin sen vuoksi, että tutkijana oli nainen. Hän jäi eläkkeelle tähtitieteen laitokselta vuonna 1966, mutta jatkoi tutkimustyötä lähes kuolemaansa asti 1979.

Vaikka on inspiroivaa lukea naisista, jotka ovat onnistuneet tekemään sitä, mitä he haluavat esteistä huolimatta, on myös hieman masentavaa huomata, että tähän pystyäkseen heidän on oltava huomattavasti parempia, kuin miespuoliset kolleegansa. Vaikka tilanne on huomattavasti parantunut viimeisen sadan vuoden aikana, on sama ilmiö vieläkin huomattavissa työelämässä. Lisäksi, vaikka yliopistojen perustutkinto-opiskelijoista on naisia enemmän ( 54,8 %) kuin miehiä, niin miesten määrä on edelleen suurempi tohtoreissa, assistenteissa, yli-asssistenteissa ja erityisesti professoreissa (82,1 %). Nämä luvut ovat tosin vuodelta 1999, uuden tutkimuksen mukaan tilanne on hieman parantunut n. 10 vuodessa.  Takaiskuista ja vielä tehtävän tasa-arvotyön määrästä huolimatta suunta tuntuu olevan kuitenkin oikea. Ehkä vielä jonain päivänä kaikki ovat oikeasti samalla viivalla.

Lisätietoa:
Ada Lovelace Day: Mistä kaikki alkoi?
Liisa Husu: Tiedenaiset suomalaisen tiedepolitiikan kohteena

Naistenpäivän ajatuksia

Kathryn Bigelow voitti viime yönä parhaan ohjaajan Oscar-palkinnon, ja tämä oli ensimmäinen kerta kun palkinto meni naiselle. Asia tuli minulle täysin yllätyksenä, koska en ole erityisemmin seurannut Oscareita, mutta se toi selkeästi esille, miksi naistenpäivä ei ole turha. Ensimmäiset 81 vuotta, kun palkintoja on jaettu, parhaan ohjaajan palkinto on mennyt miehelle. Tämähän johtuu tietenkin siitä, että naiset yksinkertaisesti vain ovat niin huonoja ohjaajia. /sarkasmia Valitettavasti edelleen naisten saavutuksia täytyy nostaa esille erityisen päivän avulla.

USA:ssa maaliskuu on myös ”National Women’s History Month”. Kuten helmikuun ”Black History Month”, kuukauden tarkoituksena on nostaa esille ihmisryhmää, joka on sivuutettu mieskeskeisessä ja valkoisessa historiankirjoituksessa. Voittajat kirjoittavat historian ja ja ennen kaikkea päättävät, mitkä asiat ovat tärkeitä muistaa. Siksi tarvitaan kuukausia, jotka auttavat laajentamaan näkemystä historiasta.

Suomessa naistenpäivän ohjelmaan kuuluu myös Suomen pakolaisavun jakama Vuoden pakolaisnainen-palkinto, joka tänä vuonna meni Nasima Razmyarille.
(Yle: Vuoden pakolaisnainen haluaa arjen äänitorveksi)

Vihreässä Langassa oli tänään mielenkiintoinen kirjoitus Jarkko Tontilta: Naistenpäivä ja yksilön puolustus. Tontti kirjoittaa: ”Ehdotan sukupuolipuheesta luopumista tai ainakin sen vähentämistä. Yksilöiden väliset erot ovat monin verroin tärkeämpiä kuin sukupuolten väliset erot. Ei vain sukupuolen perusteella yleistäminen, vaan kaikki ryhmäidentiteetteihin survominen on loppupeleissä väkivaltaa yksilöä kohtaan.” Tontti mainitsee kyllä ohimennen, että sukupuolesta puhumalla voidaan tuoda esille tasa-arvo-ongelmia, mutta hän ehdottaa, että pyrkisimme välttämään sukupuolipuhetta, koska se luo stereotypioita. Tontin mukaan ”tarvitsemme vähemmän sukupuolipuhetta, enemmän yksilön ainutkertaisen erilaisuuden ihmettelyä.”. Olen samaa mieltä Tontin kanssa siitä, että tarvitsemme vähemmän sellaista sukupuolipuhetta, joka pitää yllä stereotypioita ja käsitystä miesten ja naisten perustavanlaatuisista eroista. (Kuulin tänään radioista pohdiskelua siitä, minkälaisia hiihtäjiä naiset ovat. Häh?!) Sukupuolipuhetta ei pidä kuitenkaan julistaa pannaan, sillä syrjintä ei poistu vaikenemalla siitä. Niin kauan kuin ihmisiä kohdellaan eri tavalla sen perusteella, mihin ryhmään he kuuluvat, niin kauan joudumme puhumaan ryhmistä.

Sukupuolipuheessa on sekin vaara, että siinä helposti unohtuvat muut kuin cissukupuoliset ihmiset. Joten naistenpäivän kunniaksi haluan tuoda esille transnaisia, jotka tekevät tärkeää työtä tasa-arvon toteutumisen eteen.
Cartographies
Taking Up Too Much Space
bird of paradox
Taking Steps
TransGriot
Julia Serano
Lisäksi haluan suositella Questioning Transphobia-ryhmäblogia, sekä Kummakerhoa, suomalaista queer-verkkolehteä.

——————————

Naistenpäivän teemaan liittyen:
Myytinmurtaja: Ab esse ad posse.
”Kun maailmamme kerran on edennyt näinkin pitkälle, muutoksen on pakko olla mahdollinen. ”

N. Amma Twum-Baah: International Women’s Day: Why Should I Care?
Echidne of the Snakes: Happy International Women’s Day!
Echidne of the Snakes: Hippy, Happy International Women’s Day