Minna Canthin päivän mietteitä

Tänään 19.3. vietetään toista kertaa Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. Canth on ensimmäinen ja ainoa nainen, jolla on Suomessa liputuspäivä. Helsingin Sanomissa oli tänään Mervi Kantokorven kirjoittama kolumni, jossa pohdiskeltiin mitä Canth ajattelisi nykymenosta. Ensimmäisessä artikkelin innoittamassa kommentissa luki ”Olen mies ja elän tasa-arvoisessa Suomessa. Mikä tarkoitus on tällaisella uutisella?” Onpa mukavaa, kun joku meitä typeriä naisparkoja viisaampi mies tuli kertomaan, että mitä te turhia haihattelette, tasa-arvo on jo saavutettu!

On aika ylimielistä ajatella, että voi miehenä päättää naisten puolesta, että he ovat kaikessa tasa-arvoisia miesten kanssa. Usein myös ihmiset, jotka ovat näin päättäneet, sulkevat visusti tajuntansa kaikelta joka voisi todistaa että asia ei ole niin, tai he pyrkivät selittämään miksi todisteet ovat virheellisiä. Miehet ovat etuoikeutetussa asemassa – he voivat halutessaan sulkea silmänsä niiltä epätasa-arvon ilmentymiltä, joiden kanssa naiset joutuvat elämään. Kumma kyllä samat miehet huomaavat herkästi ne tilanteet, jossa he itse kärsivät miesten ylivallasta.

Suosittelen lukemaan Andrea Rubensteinin Who gets to decide when women are oppressed?

Olin hiljattain kuuntelemassa Jari Sarasvuota (firman järjestämä juttu), ja hän sanoi jotain, joka jäi mieleeni: meillä on jokaisella oma maailmankuvamme, ja usein havaitsemme vain ne asiat, jotka sopivat olemassaolevaan maailmankuvaamme. Kasvaaksemme ihmisinä meidän täytyy sallia parempien ideoiden loukata maailmankuvaamme, Sarasvuo jatkoi. Oleellista tässä on se, että kuuntelee muita, ja oikeasti miettii mitä he sanovat. On liian helppoa torjua toisen sanoma, jos itsellä ei ole kokemusta asiasta, ja kyseinen sanoma sotii omaa maailmankuvaa vastaan.

Kuten esittelyssäni mainitsin, uskoin nuorempana että tasa-arvo on jo saavutettu Suomessa, enkä suostunut kuuntelemaan ketään joka väitti toisin. Oma maailmankuvani muuttui vasta kun epätasa-arvo iski minua lekalla päähän, ja jouduin pakon edessä arvioimaan tilanteen uudelleen. Nykyään pyrin kuuntelemaan, kun ihmiset puhuvat kokemuksistaan, ja yritän parhaani mukaan olla kuvittelematta, että tiedän paremmin kuin he itse, miten asiat heidän elämässään ovat.

Olen huomannut että moni suomalainen uskoo samoin kuin tänään Hesarin artikkelia kommentoinut mies, eli että tasa-arvo on jo saavutettu. Samoin rasistisen puukotuksen uhriksi joutunut mies kertoi Hesarissa, ettei uskonut Suomessa olevan rasismia, ennen kuin joutui itse puukotuksen uhriksi. Kun puhuu naisten kanssa, lähes poikkeuksetta jokainen on kokenut joskus syrjintää. Monet heistä ajattelevat kuitenkin että kysymys on yksittäistapauksista, tai että syrjintä on osa normaalia elämää, eikä asialle voi mitään. Tämä on tänä päivänä suuri uhka tasa-arvolle. Suomen tasa-arvolaki on säädetty 1986, mutta tasa-arvoa ei saavuteta ennen kuin ihmisten asenteet ovat muuttuneet, ja näyttää siltä että rakkaasta kotimaastamme löytyy vielä paljon taantumuksellisia mielipiteitä.

Think women have achieved equality? Think again.

Esittely, eli miten minusta tuli feministi

En ole aina ollut feministi. Lapsena ajattelin, että on lottovoitto syntyä Suomeen, jossa sukupuolten tasa-arvo on toteutunut, ja säälin naisia muslimimaissa. Sitten kasvoin aikuiseksi, ja tajusin kuinka naivi olin ollut.

Alla muutama niistä monista syistä, jotka avasivat silmäni epätasa-arvolle.

1. Äitini

Äitini irtisanoutui työstään tullessaan raskaaksi, ja palasi työelämään vasta ollessani 8-vuotias. Hänen valintansa oli seurausta syyllisyydestä, jota hän on tuntenut siitä asti kun joutui nuorena, edellisessä avioliitossaan, palamaan työelämään veljeni ollessa vasta pieni vauva. Äitini ei ole feministi, mutta hän opetti minulle että on tärkeää hankkia ammatti jolla elättää itsensä, ja asua avoliitossa ennen kuin menee naimisiin niin että tietää kenen kanssa todella on tekemisissä. Vanhempani erosivat kun olin jo muuttanut pois kotoa, ja äitini valinta työskennellä pienipalkkaisilla, naisvaltaisilla aloilla ja olla siinä välissä kotiäitinä kostautui pienen eläkkeen muodossa.

Aloin kyseenalaistamaan uskomusta ”hyvästä äidistä”, joka hoitaa lapset ja kodin. Tajusin että jos äidit valitsevat perinteisen roolin, he jäävät miehensä hyväntahtoisuuden varaan, ja jos he valitsevat työuran, heitä syyllistetään lastensa hyvinvoinnin laiminlyömisestä. Tämä ei voi olla oikein, ajattelin.

2.  Entinen poikaystäväni

Exälläni oli selkeät käsitykset miesten ja naisten eroista: miehet haluavat ”levittää geenejään”, joten heillä on tarve harrastaa seksiä mahdollisimman monen partnerin kanssa, kun taas naiset haluavat rakkautta ja yrittävät löytää yhden kumppanin jolla on mahdollisimman hyvät geenit, joten yhdenillansuhteet eivät sovi naisille. Exäni kanssa puhuessa voisi pelata evoluutiopsykologiabingoa. En tunnistanut itseäni tai naisia ylipäätänsä exäni kuvauksista, ja hänen neitsytfetissinsä oli pelottava. Aloin kyseenalaistamaan entistä enemmän seksuaalista kaksinaismoralismia.

3. Työkaverini

Työskentelen IT-alalla. Muutama vuosi takaperin ikäiseni työkaveri kommentoi, että naiset eivät sovi ohjelmoijiksi, koska siihen tarvitaan loogista ajattelukykyä. Eikä tämä ollut edes huono vitsi, vaikka kovasti halusinkin niin uskoa. Siinä vaiheessa pääni räjähti, ja tajusin lopullisesti että tarvitsemme oikeasti feminismiä, jos ikäisilläni nuorilla miehillä on tuollaisia käsityksiä sukupuolieroista.

Pohjanoteeraus Kaari Utriolta

Tänään oli Hesarissa juttua Kaari Utriosta ja hänen uudesta kirjastaan Kiilusilmä feministi eli miksi en enää matkusta junassa, jonka aion lukea heti kun saan sen käsiini. Olen aina arvostanut Kaari Utriota, mutta nyt tämä arvostus joutui kyllä uudelleen arvioitavaksi:

HS 1.3.2008:

Kolumni Kymmenvuotias panopuu Iltalehdessä vuonna 2001:

”Jos pukeudut kuin huora, sinua kohdellaan kuin huoraa vaikka olisit kaksitoistavuotias. Jos kiroilet, sinulle kiroillaan, vaikka olisit luokkasi priimus. Jos kiemurtelet viettelevästi ukkojen edessä, sinua ahdistellaan vaikka kuukautisesi eivät olisi vielä alkaneet. – –

Niin makaa kuin petaa.”

Utrio on edelleen sitä mieltä, että naiset (ja tytöt) ovat omalta osaltaan vastuussa siitä, miten miehet heitä kohtelevat.

Utrio siis väittää, että se on naisten oma vika, jos heitä huoritellaan. Miksi niin fiksu nainen kuin Kaari Utrio lähtee yleistämään omasta kokemuksestaan, että jos vain naiset asettaisivat tiukemmat rajat miehille, heitä ei huoriteltaisi? Eikö hän ole lukenut mitään tutkimuksia asiasta? Todellisuudessa myös ”siveästi” pukeutuvia tyttöjä huoritellaan. Utrio sanoo: ”Moni on liian pelokas ja alistuva. Kukaan ei puhu minulle sopimattomia, olen tehnyt aikanaan selväksi, mitä siedän ja mitä en.” Väittääkö hän tosiaan, että se on ihmisen oma vika jos sattuu olemaan liian ujo/pelokas sanomaan vastaan? Että meidän naisten täytyy muuttua rohkeammiksi, sen sijaan että ihmisten pitäisi alkaa kohdella toisiaan kunnioituksella?

Olen osittain samaa mieltä Utrion kanssa, koska en usko että ihmiset ikinä lopettavat muiden ihmisten kiusaamisen, joten meidän kaikkien, miesten ja naisten, täytyy opetella selviytymisstrategioita ikäviä tilanteita varten. Samoin meidän olisi hyvä opetella puolustautumaan joutuessamme esim. seksuaalisesn häirinnän uhriksi. Kaikkeen seksuaaliseen väkivältaan, huorittelusta raiskaukseen, liittyvä stigma on poistettava. Tekijöiden pitäisi hävetä, ei uhrien, kuten nyt tapahtuu.

Utrio menee mielestäni kuitenkin pahasti metsäään syyllistäessään 10-vuotiaita tyttöjä, väittäessään että he ovat itse aiheuttaneet pukeutumisellaan huorittelun. Eikö jokainen meistä ansaitse tulla kohdelluksi kunnioituksella, riippumatta siitä miten olemme pukeutuneet? Liian moni suomalainen ajattelee edelleen että seksuaalisen häirinnän uhri provosoi tekijän häirintään pukeutumisellaan tai käytöksellään. (Lukekaa vaikka huviksenne mielipidekirjoitus Naisten pukeutuminen aiheuttaa seksuaalista häirintää, joka on julkaistu Kirkko & Kaupunki-lehdessä 11.2.2008.)

Tyttöjen pukeutumisen kritisoiminen vahvistaa vain Madonna/huora-dikotomiaa (=kahtiajakoa), jossa kiltit tytöt eivät ”pukeudu kuin prostituoidut”. Nuorilla tytöillä on tarpeeksi seksuaalisia paineita tässä yhteiskunnassa, eikä ketään hyödytä että ensin media kannustaa pukeutumaan seksikkäästi, ja heti perään rankaisee siitä että pukeudutaan liian seksikkäästi. Puhumattakaan siitä että tuollainen puhe edesauttaa prostituoitujen luokittelua alempaan kastiin, eri luokkaan kuin meidät muut ihmiset. Miten olisi jos yritettäisiin lisätä tasa-arvoa, eikä korotettaisi itseämme polkemalla muita?

Liityin vihdoinkin feministiseen järjestöön

Maksoin eilen jäsenmaksuni*, joten olen nyt Naisasialiitto Unionin jäsen. Liittymispäätöksen tekeminen kesti hetken, mutta totesin lopulta että haluan osallistua enemmän suomalaiseen feminismiin. Tällä hetkellä tiedän enemmän amerikkalaisten feministien huolenaiheista kuin suomalaisten. Siksi myös tämä suomenkielinen blogi.

Suomen ainoa feministinen aikakauslehti, Tulva, on Naisasialiitto Unionin julkaisema. Se on ainoa lehti, jota tilaan.

*Naisunionin jäsenmaksu on 35 € / 20 € riippuen jäsenen taloudellisesta tilanteesta. Unionin jäsenlehti Tulva on ilmainen jäsenille.