Etelän köyhien naisten ihmisoikeudet väestönkasvukeskustelussa

Perjantain Helsingin Sanomissa oli taas artikkeli ilmastonmuutoksen ja väestönkasvun yhteydestä. Harmi, ettei netissä julkaista mielipidekirjoituksia, sillä Seppo Hurstin loistava kirjoitus Lapset eivät ole valkoisen naisen yksinoikeus (HS 26.3.2010, sivu C7; linkki vie maksulliseen digilehteen) puuttuu juuri siihen, mikä väestönkasvusta puhuttaessa aina unohdetaan.

Samaan aikaan, kun väestönkasvusta ollaan huolissaan, ollaan myös huolissaan Suomen liian alhaisesta syntyvyydestä. Vaikka Hesarin keskustelupalstalla muutamat kirjoittajat peräänkuuluttavat yhden lapsen politiikkaa kaikkiin maailman maihin, on äärimmäisen epätodennäköistä, että Suomeen alettaisiin puuhastelemaan sellaista lakia, koska ensinnäkin poliitikot haluavat lisätä Suomen syntyvyyttä, ja toisekseen koska en usko että suomalaisest suostuisivat noin räikeään puuttumiseen heidän itsemääräämisoikeuteensa. Tabu on se, että todellisuudessa paljon suositumpi mielipide on halu rajoittaa tiettyjen ihmisryhmien lisääntymistä. Kiinan yhden lapsen politiikka on saanut runsaan kritiikin lisäksi myös paljon kiitosta, ja helppohan sitä kiitosta on antaa kun kyseinen politiikka ei millään tapaa rajoita omaa lisääntymistä. Kiinalaiselle naiselle tilanne voi olla aivan toinen.

Halu rajoittaa ”väärien” ihmisten lisääntymistä ei ole millään tapaa uusi. Teollistuvassa maailmassa oltiin huolissaan siitä, että köyhälistö saa liikaa lapsia. 1900-luvun alkupuolella rotuhygienian kannatus oli kovassa nosteessa, eivätkä toimenpiteet rajoittuneet vain rotuun/etnisyyteen, vaan ”steriloitavaksi pääsi jos oli kevytkenkäinen nainen ja harrasti avioliiton ulkopuolisia suhteita, tyhmä, oppimaton, työhaluton, homoseksuaali ja asui paikkakunnalla jossa oli kiihkomielinen viranhaltija joka halusi loukata ihmisten fyysistä koskemattomuutta. Toisin sanoen, ei mahtunut kunniallisen, alistuneen ihmisen ikeeseen.”, kuten Stacy kirjoittaa Kummakerhossa. Tarkemmin steriloinneista voi lukea gradusta Liian huono kansalaiseksi? – Kansalaisihanne sterilisaatioasiakirjoissa v. 1935-1949.

Naisten lisääntymisoikeuksiin kohdistuvat loukkaukset eivät suinkaan loppuneet 1900-luvun jälkimmäiselle puoliskolle tultaessa. Samaan aikaan kun USA:ssa naiset taistelivat oikeudesta aborttiin, liittovaltion toimesta steriloitiin naisia ja jopa alaikäisiä tyttöjä, joiden ei katsottu solveltuvan äideiksi – ketään ei varmaan yllätä, että nämä naiset olivat niitä kaikkein köyhimpiä, mustia, puerto ricolaisia ja intiaaneja. 1900-luvun loppupuolella on määrätietoisesti pyritty steriloimaan kolmannen maailman naisia väestönkasvun hillitsemiseksi.

Vielä nykyäänkin löytyy niitä, joiden mielestä ”oikeanlaisia” ihmisiä pitäisi kannustaa lisääntymään, ja ”vääränlaisten” ihmisten lisääntymistä taas pitäisi hillitä. Louisianalainen poliitikko John LaBruzzo kehitti ”loistoidean”, että köyhille ihmisille voitaisiin maksaa 1000 dollaria siitä hyvästä, että he suostuisivat steriloitaviksi, kun taas korkeampien sosioekonomisten luokkien ihmisiä voitaisiin kannustaa lisääntymään verohelpotusten avulla. En edes ala selittämään, miten törkeä tuo ehdotus oikein on, mutta kiinnostuneille suosittelen bfp:n vastinetta: An Intersectional, Reproductive Justice Feminist Response to LaBruzzo’s Sterilization Plan. LaBruzzo ei ole ajatustensa kanssa yksin: Mississippi Appendectomy (”Mississippin umpisuolenpoisto”) kertoo organisaatiosta, joka tarjoaa 200 dollaria sterilisaatiota vastaan huumeriippuvaisille naisille.

Tätä taustaa vasten pidän erittäin huolestuttuvana, että ilmastonmuutoksen syyllisiä aletaan etsiä kolmannen maailman naisista. Köyhien maiden ihmisiä on kuitenkin helpompi syyttää, kuin luoda katse omaan toimintaan, sekä länsimaisten yritysten ja valtioiden toimintaan. Andrea Smith kirjoittaa, että Maailmanpankin ja IMF:n rakennesopeutusohjelmat ovat itseasiassa lisänneet väestönkasvua hajoittamalla perinteisen talousjärjestelmän ja tuomalla tilalle rahanvaihtoon perustuvan järjestelmän, joka pakottaa ihmiset hankkimaan paljon lapsia turvatakseen elantonsa.[1] Jos keskitymme päivittelemään, kuinka etelän köyhät lisääntyvät liikaa, sen sijaan että vastustaisimme syrjiviä rakenteita, jotka ovat vastuussa köyhien maiden suurista lapsilukumääristä, päästämme itsemme liian helpolla.

Mitä tässä sitten pitäisi tehdä? Vastauksesta voisi laatia kokonaisen blogikirjoituksen, mutta lyhyesti voisin mainita tämän perinteisen naisten koulutuksen ja tasa-arvon lisäämisen, joka näkyisi todennäköisesti pienempänä syntyvyytenä. Tähän liittyy läheisesti se, että katolisen kirkon, USA:n ja kaikkien muiden samaa politiikkaa toteuttavien pitäisi lopettaa naisten lisääntymisoikeuksien sabotoiminen. Sen sijaan tarvitaan terveydenhuoltoa, joka mahdollistaa lisääntymisoikeuksien toteutumisen, eikä pyri rotuhygienialta haiskahtavin keinoin vähentämään köyhien naisten lasten lukumäärää. Lisääntymisoikeuksiin kuuluu nimittäin myös oikeus saada lapsia.

Emme voi puuttua köyhien maiden naisten ruumiilliseen itsemääräämisoikeuteen ilmastonmuutos-verukkeella. Ilmastonmuutoksen estämiseksi voidaan tehdä paljon sellaistakin, mikä ei loukkaa kenenkään ihmisoikeuksia. Jos emme itse ole valmiita radikaaleihin toimenpiteisiin, esim. että ”otamme käyttöön perustulon ja maksimielintason sekä henkikökohtaiset päästökiintiöt” ja pyrimme degrowth-talouteen, emme myöskään voi puuttua köyhien maiden naisten lisääntymisoikeuksiin. Muutosta on aina helpompi vaatia muilta, ja etsiä syntipukkia vaikka väestönkasvusta, jolloin omaa toimintaa ei tarvitse muuttaa.

——————————

[1] Andrea Smith: Conquest: Sexual Violence and American Indian Genocide, s. 71.

— LISÄTIETOA —

Kirjoja:
Dorothy Roberts: Killing the Black Body
Andrea Smith: Conquest: Sexual Violence and American Indian Genocide

Blogilinkkejä:
Mississippi Appendectomy
Reproductive Justice Linkspam: A Starting Point
An Intersectional, Reproductive Justice Feminist Response to LaBruzzo’s Sterilization Plan

Artikkeleita:
Jane Lawrence: The Indian Health Service and the Sterilization of Native American Women
Forced Sterilization of Native Americans
Myla Vicenti Carpio: The lost generation: American Indian women and sterilization abuse

Hyvää Ada Lovelace -päivää!

Ada Lovelace -päivä on bloggaajien päivä, jolloin on tarkoituksena juhlistaa naisia aikaansaannoksia tieteentekijöinä ja tekniikan alalla. Tämä siksi, että edelleenkin on vallalla käsitys, että naiset ovat huonompia matematiikassa ja luonnontieteissä. Naiset myös tarvitsevat roolimalleikseen naisia, jotka ovat menestyneet tieteissä ja tekniikassa huolimatta sukupuoleen liittyvistä esteistä. Itse olen huomannut, kuinka vaikeaa välillä on löytää näitä roolimalleja, vaikka niitä on olemassa, jopa enemmän kuin olettaisi.  Suomessa on viime aikoina yritetty tehdä näitä naisia – jotka ovat unohdettu tieteentekijöinä – näkyviksi. Vuoden 2008 Tieto-Finlandia-palkinnon voitti Marjo T. Nurmisen Tiedon tyttäret, joka  esittelee useita aiempien vuosisatojen tiedenaisia. Lisäksi Helsingin yliopiston kirjasto ja Kristiina-instituutti toteutti Kansalliskirjaston galleriaan sekä internettiin näyttelyn Tiedenaisia vuonna 2000. Näyttely esittelee suomalaisia tiedenaisia sekä merkkipaaluja naisten institutionaalisista läpimurroista tiedeyhteisössä.

Tiedenaisia-näyttely esittelee mm. tähtitieteilijä Liisi Oterman (1915-2001), joka väitteli tähtitieteestä ensimmäisenä naisena Suomessa vuonna 1955. Hän valitsi alun perin luonnontieteiden opiskelun, koska Turun yliopistossa ei opetettu sanskriittia. Liisi Otermasta tuli Turun yliopiston tähtitieteen dosentti vuonna 1959 ja vt. professori 1962. Hän työskenteli läheisesti suomalaisen tähtitieteen vaikuttajan, Turun yliopiston professorin, Yrjö Väisälän kanssa. Väisälän vaikutus naisten etenemiselle tähtitieteessä oli kohtuullisen suuri, sillä hän innosti vielä Hilkka Rantaseppä-Heleniuksen (1925-1975) vaihtamaan matematiikan opintonsa tähtitieteeseen. Tämä on eritysen merkittävää siksi, että alkuaikoina Turun observatorion koko henkilökunnan muodostivat professori Väisälä, observaattori Oterma ja osa-aikainen assistentti. Rantaseppä-Helenius toimi ensin Tuorlan observatorion assistenttina ja myöhemmin observaattorina, Oterman jätettyä viran. Rantaseppä-Helenius otti myös kantaa tyttöjen matematiikan taitojen vähättelyyn:

”Sellainen puhe, etteivät tytöt tajua matematiikkaa, ei ole totta. Tyttöjen pitää vaan saada enemmän itseluottamusta, niin tajuaminen tulee sen mukana.”

Toisaalta hän oli selkeästi myös aikansa kasvatti. Ajan, jolloin tyttöjen koulutus oli luksusta ja naiset tekivät työtä, jos heidän oli pakko. Pääelättäjä oli tietenkin mies ja naisen ei ollut soveliasta tehdä työtä edes elättääkseen itsensä, jos vaihtoehtona oli miehen elanto:

”On oikein hyvä omatunto kun ei ole vienyt kenenkään miehen leipää. Varsinkin kun tietää, että tekee työtä, johon tuskin monenkaan miehen kärsivällisyys riittäisi […]”

Joka tapauksessa, Tiedenaisia-sivusto on tutustumisen arvoinen jokaiselle asiasta kiinnostuneelle.

Ulkomaisista tiedenaisista haluaisin tuoda vielä esille Cecilia Payne-Gaposchkinin (1900-1979), joka sai minut perehtymään enemmän naisiin tieteentekijöinä. Hän oli kotoisin Englannista, mutta teki uransa Harvardissa. Hän oli ensimmäinen Harvardista valmistunut tähtitieteilijä. Tämä siksi, että perinteisesti miespuoliset tähtitieteilijät olivat valmistuneet fysiikasta. Fysiikan laitoksen silloinen johtaja, Theodore Lyman, ei kuitenkaan suostunut ottamaan naisia opiskelijoiksi ja siksi Harold Shapley, jonka kanssa Payne työskenteli järjesti hänelle mahdollisuuden valmistua tähtitieteestä. Hän työskenteli suureksi osaksi Sergei I. Gaposchkinin kanssa, jonka kanssa hän myös meni naimisiin 1934. Payne-Gaposchkin tuotti yli 300 julkaisua ja hänet tunnetaan erityisesti siitä, että hän totesi tähtien muodostuva pääosin vedystä ja heliumista. Tähän asti oli oletettu tähtien olevan pääosin maan kaltaisia kappaleita. Hänen väitöskirjaansa on kehuttu mm. epäilemättä erinomaisimmaksi väitöskirjaksi, joka koskaan on kirjoitettu tähtitieteestä. Vaikka Payne-Gaposchkin oli ensin tutkija ja myöhemmin tutkijatohtori, hän joutui kärsimään sukupuolestaan. Hänelle maksettiin teknisen assistentin palkkaa opettajan tai professorin palkan sijaan. Kun hän sai professuurin ensimmäisenä naisena Harvardin yliopiston historiassa vuonna 1956 hän sanoi palkkansa nelinkertaistuneen. Ja vaikka suuri osa ymmärsi Payne-Gaposchkinin tieteelliset saavutukset, niitä myös vähäteltiin ja tuloksia kiistettiin sen vuoksi, että tutkijana oli nainen. Hän jäi eläkkeelle tähtitieteen laitokselta vuonna 1966, mutta jatkoi tutkimustyötä lähes kuolemaansa asti 1979.

Vaikka on inspiroivaa lukea naisista, jotka ovat onnistuneet tekemään sitä, mitä he haluavat esteistä huolimatta, on myös hieman masentavaa huomata, että tähän pystyäkseen heidän on oltava huomattavasti parempia, kuin miespuoliset kolleegansa. Vaikka tilanne on huomattavasti parantunut viimeisen sadan vuoden aikana, on sama ilmiö vieläkin huomattavissa työelämässä. Lisäksi, vaikka yliopistojen perustutkinto-opiskelijoista on naisia enemmän ( 54,8 %) kuin miehiä, niin miesten määrä on edelleen suurempi tohtoreissa, assistenteissa, yli-asssistenteissa ja erityisesti professoreissa (82,1 %). Nämä luvut ovat tosin vuodelta 1999, uuden tutkimuksen mukaan tilanne on hieman parantunut n. 10 vuodessa.  Takaiskuista ja vielä tehtävän tasa-arvotyön määrästä huolimatta suunta tuntuu olevan kuitenkin oikea. Ehkä vielä jonain päivänä kaikki ovat oikeasti samalla viivalla.

Lisätietoa:
Ada Lovelace Day: Mistä kaikki alkoi?
Liisa Husu: Tiedenaiset suomalaisen tiedepolitiikan kohteena

Naistenpäivän ajatuksia

Kathryn Bigelow voitti viime yönä parhaan ohjaajan Oscar-palkinnon, ja tämä oli ensimmäinen kerta kun palkinto meni naiselle. Asia tuli minulle täysin yllätyksenä, koska en ole erityisemmin seurannut Oscareita, mutta se toi selkeästi esille, miksi naistenpäivä ei ole turha. Ensimmäiset 81 vuotta, kun palkintoja on jaettu, parhaan ohjaajan palkinto on mennyt miehelle. Tämähän johtuu tietenkin siitä, että naiset yksinkertaisesti vain ovat niin huonoja ohjaajia. /sarkasmia Valitettavasti edelleen naisten saavutuksia täytyy nostaa esille erityisen päivän avulla.

USA:ssa maaliskuu on myös ”National Women’s History Month”. Kuten helmikuun ”Black History Month”, kuukauden tarkoituksena on nostaa esille ihmisryhmää, joka on sivuutettu mieskeskeisessä ja valkoisessa historiankirjoituksessa. Voittajat kirjoittavat historian ja ja ennen kaikkea päättävät, mitkä asiat ovat tärkeitä muistaa. Siksi tarvitaan kuukausia, jotka auttavat laajentamaan näkemystä historiasta.

Suomessa naistenpäivän ohjelmaan kuuluu myös Suomen pakolaisavun jakama Vuoden pakolaisnainen-palkinto, joka tänä vuonna meni Nasima Razmyarille.
(Yle: Vuoden pakolaisnainen haluaa arjen äänitorveksi)

Vihreässä Langassa oli tänään mielenkiintoinen kirjoitus Jarkko Tontilta: Naistenpäivä ja yksilön puolustus. Tontti kirjoittaa: ”Ehdotan sukupuolipuheesta luopumista tai ainakin sen vähentämistä. Yksilöiden väliset erot ovat monin verroin tärkeämpiä kuin sukupuolten väliset erot. Ei vain sukupuolen perusteella yleistäminen, vaan kaikki ryhmäidentiteetteihin survominen on loppupeleissä väkivaltaa yksilöä kohtaan.” Tontti mainitsee kyllä ohimennen, että sukupuolesta puhumalla voidaan tuoda esille tasa-arvo-ongelmia, mutta hän ehdottaa, että pyrkisimme välttämään sukupuolipuhetta, koska se luo stereotypioita. Tontin mukaan ”tarvitsemme vähemmän sukupuolipuhetta, enemmän yksilön ainutkertaisen erilaisuuden ihmettelyä.”. Olen samaa mieltä Tontin kanssa siitä, että tarvitsemme vähemmän sellaista sukupuolipuhetta, joka pitää yllä stereotypioita ja käsitystä miesten ja naisten perustavanlaatuisista eroista. (Kuulin tänään radioista pohdiskelua siitä, minkälaisia hiihtäjiä naiset ovat. Häh?!) Sukupuolipuhetta ei pidä kuitenkaan julistaa pannaan, sillä syrjintä ei poistu vaikenemalla siitä. Niin kauan kuin ihmisiä kohdellaan eri tavalla sen perusteella, mihin ryhmään he kuuluvat, niin kauan joudumme puhumaan ryhmistä.

Sukupuolipuheessa on sekin vaara, että siinä helposti unohtuvat muut kuin cissukupuoliset ihmiset. Joten naistenpäivän kunniaksi haluan tuoda esille transnaisia, jotka tekevät tärkeää työtä tasa-arvon toteutumisen eteen.
Cartographies
Taking Up Too Much Space
bird of paradox
Taking Steps
TransGriot
Julia Serano
Lisäksi haluan suositella Questioning Transphobia-ryhmäblogia, sekä Kummakerhoa, suomalaista queer-verkkolehteä.

——————————

Naistenpäivän teemaan liittyen:
Myytinmurtaja: Ab esse ad posse.
”Kun maailmamme kerran on edennyt näinkin pitkälle, muutoksen on pakko olla mahdollinen. ”

N. Amma Twum-Baah: International Women’s Day: Why Should I Care?
Echidne of the Snakes: Happy International Women’s Day!
Echidne of the Snakes: Hippy, Happy International Women’s Day