Hyvää Ada Lovelace -päivää!

Ada Lovelace -päivä on bloggaajien päivä, jolloin on tarkoituksena juhlistaa naisia aikaansaannoksia tieteentekijöinä ja tekniikan alalla. Tämä siksi, että edelleenkin on vallalla käsitys, että naiset ovat huonompia matematiikassa ja luonnontieteissä. Naiset myös tarvitsevat roolimalleikseen naisia, jotka ovat menestyneet tieteissä ja tekniikassa huolimatta sukupuoleen liittyvistä esteistä. Itse olen huomannut, kuinka vaikeaa välillä on löytää näitä roolimalleja, vaikka niitä on olemassa, jopa enemmän kuin olettaisi.  Suomessa on viime aikoina yritetty tehdä näitä naisia – jotka ovat unohdettu tieteentekijöinä – näkyviksi. Vuoden 2008 Tieto-Finlandia-palkinnon voitti Marjo T. Nurmisen Tiedon tyttäret, joka  esittelee useita aiempien vuosisatojen tiedenaisia. Lisäksi Helsingin yliopiston kirjasto ja Kristiina-instituutti toteutti Kansalliskirjaston galleriaan sekä internettiin näyttelyn Tiedenaisia vuonna 2000. Näyttely esittelee suomalaisia tiedenaisia sekä merkkipaaluja naisten institutionaalisista läpimurroista tiedeyhteisössä.

Tiedenaisia-näyttely esittelee mm. tähtitieteilijä Liisi Oterman (1915-2001), joka väitteli tähtitieteestä ensimmäisenä naisena Suomessa vuonna 1955. Hän valitsi alun perin luonnontieteiden opiskelun, koska Turun yliopistossa ei opetettu sanskriittia. Liisi Otermasta tuli Turun yliopiston tähtitieteen dosentti vuonna 1959 ja vt. professori 1962. Hän työskenteli läheisesti suomalaisen tähtitieteen vaikuttajan, Turun yliopiston professorin, Yrjö Väisälän kanssa. Väisälän vaikutus naisten etenemiselle tähtitieteessä oli kohtuullisen suuri, sillä hän innosti vielä Hilkka Rantaseppä-Heleniuksen (1925-1975) vaihtamaan matematiikan opintonsa tähtitieteeseen. Tämä on eritysen merkittävää siksi, että alkuaikoina Turun observatorion koko henkilökunnan muodostivat professori Väisälä, observaattori Oterma ja osa-aikainen assistentti. Rantaseppä-Helenius toimi ensin Tuorlan observatorion assistenttina ja myöhemmin observaattorina, Oterman jätettyä viran. Rantaseppä-Helenius otti myös kantaa tyttöjen matematiikan taitojen vähättelyyn:

”Sellainen puhe, etteivät tytöt tajua matematiikkaa, ei ole totta. Tyttöjen pitää vaan saada enemmän itseluottamusta, niin tajuaminen tulee sen mukana.”

Toisaalta hän oli selkeästi myös aikansa kasvatti. Ajan, jolloin tyttöjen koulutus oli luksusta ja naiset tekivät työtä, jos heidän oli pakko. Pääelättäjä oli tietenkin mies ja naisen ei ollut soveliasta tehdä työtä edes elättääkseen itsensä, jos vaihtoehtona oli miehen elanto:

”On oikein hyvä omatunto kun ei ole vienyt kenenkään miehen leipää. Varsinkin kun tietää, että tekee työtä, johon tuskin monenkaan miehen kärsivällisyys riittäisi […]”

Joka tapauksessa, Tiedenaisia-sivusto on tutustumisen arvoinen jokaiselle asiasta kiinnostuneelle.

Ulkomaisista tiedenaisista haluaisin tuoda vielä esille Cecilia Payne-Gaposchkinin (1900-1979), joka sai minut perehtymään enemmän naisiin tieteentekijöinä. Hän oli kotoisin Englannista, mutta teki uransa Harvardissa. Hän oli ensimmäinen Harvardista valmistunut tähtitieteilijä. Tämä siksi, että perinteisesti miespuoliset tähtitieteilijät olivat valmistuneet fysiikasta. Fysiikan laitoksen silloinen johtaja, Theodore Lyman, ei kuitenkaan suostunut ottamaan naisia opiskelijoiksi ja siksi Harold Shapley, jonka kanssa Payne työskenteli järjesti hänelle mahdollisuuden valmistua tähtitieteestä. Hän työskenteli suureksi osaksi Sergei I. Gaposchkinin kanssa, jonka kanssa hän myös meni naimisiin 1934. Payne-Gaposchkin tuotti yli 300 julkaisua ja hänet tunnetaan erityisesti siitä, että hän totesi tähtien muodostuva pääosin vedystä ja heliumista. Tähän asti oli oletettu tähtien olevan pääosin maan kaltaisia kappaleita. Hänen väitöskirjaansa on kehuttu mm. epäilemättä erinomaisimmaksi väitöskirjaksi, joka koskaan on kirjoitettu tähtitieteestä. Vaikka Payne-Gaposchkin oli ensin tutkija ja myöhemmin tutkijatohtori, hän joutui kärsimään sukupuolestaan. Hänelle maksettiin teknisen assistentin palkkaa opettajan tai professorin palkan sijaan. Kun hän sai professuurin ensimmäisenä naisena Harvardin yliopiston historiassa vuonna 1956 hän sanoi palkkansa nelinkertaistuneen. Ja vaikka suuri osa ymmärsi Payne-Gaposchkinin tieteelliset saavutukset, niitä myös vähäteltiin ja tuloksia kiistettiin sen vuoksi, että tutkijana oli nainen. Hän jäi eläkkeelle tähtitieteen laitokselta vuonna 1966, mutta jatkoi tutkimustyötä lähes kuolemaansa asti 1979.

Vaikka on inspiroivaa lukea naisista, jotka ovat onnistuneet tekemään sitä, mitä he haluavat esteistä huolimatta, on myös hieman masentavaa huomata, että tähän pystyäkseen heidän on oltava huomattavasti parempia, kuin miespuoliset kolleegansa. Vaikka tilanne on huomattavasti parantunut viimeisen sadan vuoden aikana, on sama ilmiö vieläkin huomattavissa työelämässä. Lisäksi, vaikka yliopistojen perustutkinto-opiskelijoista on naisia enemmän ( 54,8 %) kuin miehiä, niin miesten määrä on edelleen suurempi tohtoreissa, assistenteissa, yli-asssistenteissa ja erityisesti professoreissa (82,1 %). Nämä luvut ovat tosin vuodelta 1999, uuden tutkimuksen mukaan tilanne on hieman parantunut n. 10 vuodessa.  Takaiskuista ja vielä tehtävän tasa-arvotyön määrästä huolimatta suunta tuntuu olevan kuitenkin oikea. Ehkä vielä jonain päivänä kaikki ovat oikeasti samalla viivalla.

Lisätietoa:
Ada Lovelace Day: Mistä kaikki alkoi?
Liisa Husu: Tiedenaiset suomalaisen tiedepolitiikan kohteena

Mainokset

Naiset tieteellisten artikkeleiden kirjoittajina

Blogini jäi tauolle heti alkuunsa, kun sen kirjoittaja joutui keskittymään akateemisiin kysymyksiin. Nyt kandidaatintukielma on niin valmis, että voin taas paneutua muihin asioihin.

Tieteellisiä artikkeleita lukiessani huomasin yllätyksekseni, kuinka hyvältä tuntui että osa artikkeleista oli naisten kirjoittamia. Opiskelen ja työskentelen miesvaltaisella alalla, ja olen aina ajatellut optimistisesti että ei ihmisiä tarvitse erotella sukupuolen mukaan, olemme kaikki yhtä iloista joukkoa. Siksi yllätyin huomatessani, kuinka helpottuneen reaktion naistutkijat saivat minussa aikaan: ”Huh, en ole ainoa nainen täällä”. Se on jännää, että meillä on niin kova tarve luokitella toisiamme, ja epäilen ettei sukupuolten kahtiajako häviä minnekään, vaikka kuinka yrittäisimme nähdä toisemme ensisijaisesti ihmisinä. Itse identifioidun vahvasti naiseksi, ja pakko se on myöntää, että se tuntuu hyvältä kun alalla on muitakin naisia. Lähes kaikki oman alani opettajat ja oppikirjojen kirjoittajat ovat miehiä, joten ilmassa on voimakas ”miehet ovat normi, naiset poikkeus” väreily. Tajusin vasta nyt, että vaikka olen kuinka ajatellut kuuluvani yhtenäiseen ryhmään miesten kanssa, sukupuoleni erottaa minut kuitenkin heistä. Vasta se, että löysin alallani olevia naispuolisia tutkijoita, sai minut tajuamaan kuinka voimakkaasti olin torjunut oman ulkopuolisuuden tunteeni.

Jottei tämä menisi ihan henkilökohtaiseksi avautumiseksi, niin tässä aiheeseen liityvä löytö: Double-blind peer review reveals gender bias. Yoe kirjoittaa: ”kokeilussa, jossa peer-review totetutettiin niin, että arvostelijat eivät tienneet tutkijoiden nimiä, naisten osuus ensimmäisinä authoreina nousi merkittävästi”. Eli kun tieteellisen artikkelin kirjoittajien ja arvostelijoiden sukupuolet eivät ole tiedossa, niiden julkaistavaksi hyväksyttyjen artikkeleiden määrä, joiden ensimmäinen tekijä oli nainen, nousi 7.9%. Tämä tuo minulle mieleen orkesteriin hakevien soittokokeet, joissa naisten määrä nousi puoleen, kun valitsijat eivät nähneet soittajaa, jolloin he joutuivat valitsemaan pelkkien musikaalisten ansioiden perusteella. (Tämä oli Liza Marklundin ja Lotta Snickaren kirjassa Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan.)

Minusta kuulostaa erittäin hyvältä idealta, jos arvostelijat eivät tiedä kenen artikkelia arvostelevat, ainakin se takaa sen että arvostelija keskittyy sisältöön. Tämä auttaa myös muita epätasa-arvoisessa asemassa olevia, kuten niitä, joita syrjitään rasistisin perustein. Tieteellisten artikkeleiden lukeminen avasi nimittäin silmiäni taas kerran omalle rasismilleni: en voi väittää suhtautuneeni neutraalisti artikkeleihin, joiden kirjoittajilla oli tietynlaisia etnisiä nimiä, mikä tietenkin on täysin järjetöntä, koska artikkeleiden tekstistä ei todellakaan käynyt kirjoittajien tausta tai sukupuoli ilmi millään tavalla. En ole varmasti ainoa länsimaalainen joka on sisäistänyt rasismia.