Keskenään risteävät sorron mekanismit

Syy, miksi rasismi on feministinen ongelma, selittyy feminismin määritelmällä. Feminismi on ideologia, joka pyrkii vapauttamaan kaikki naiset: värilliset naiset, työväenluokkaiset naiset, köyhät naiset, vammaiset naiset, juutalaiset naiset, lesbot, vanhat naiset, mutta myös valkoiset, taloudellisesti etuoikeutetut heteroseksuaaliset naiset. Jos pyritään vähempään kuin tähän visioon täydellisestä vapaudesta, se ei ole feminismiä vaan naisten itsekorostusta.
–Barbara Smith, National Women’s Studies Associationissa pitämässään puheessa, kesäkuussa 1979.1

Sana ”tasa-arvo” ymmärretään Suomessa usein nimenomaan sukupuolten väliseksi tasa-arvoksi. Sen puolesta on taisteltu jo yli sata vuotta, mutta muut syrjinnän muodot ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Seta täyttää tänä vuonna 35 vuotta, ja vaikka järjestön olemassaolon aikana HLBT-kansan (homo, lesbo, bi, trans) oikeuksissa on tapahtunut selvää edistystä, syrjintä on edelleen laajasti hyväksyttyä. Toisaalta myöskään vammaisten oikeudet eivät toteudu Suomessa, ja välillä tuntuu siltä kuin Kalle Könkkölä taistelisi yksin niiden puolesta, vaikka Kynnys ry on perustettu jo 36 vuotta sitten. Ihmisiä syrjitään myös monella muulla tapaa, mm. rodun tai etnisyyden, uskonnon, iän, luokan tai transsukupuolisuuden perusteella.

Syrjintä on mahdollista, koska hyväksymme ihmisten jakamisen erilaisiin kategorioihin, joihin liitetään erilaisia mielikuvia ja joita arvotetaan näiden mielikuvien perusteella. Kategorisointi on ihmisen kognitiivinen ominaisuus, josta tuskin pääsemme kovin helpolla eroon, mutta arvottamisesta on pyrittävä luopumaan. Nykyisessä systeemissä ”normaalius” antaa etuoikeuksia, joita ”poikkeaville” ei suoda.

Sorron mekanismit risteävät keskenään, ja muodostavat hierarkian, joissa tiettyjä ominaisuuksia arvostetaan enemmän kuin toisia. Samoin ihmisten identiteetit koostuvat monista eri osista, ja harva meistä on kaikilla mahdollisilla tavoilla etuoikeutettu, ja kääntäen harva meistä on kaikilla mahdollisilla tavoilla sorrettu. Nämä eri identiteetin osat kietoutuvat yhteen muodostaen kokonaisuuden, jota on mahdotonta pilkkoa osiin. Tämä tarkoittaa sitä, että esim. syrjintä sukupuolen perusteella voi saada aivan erilaisia muotoja, riippuen siitä, onko kyseessä valkoinen vai tummaihoinen nainen. Samoin naisten kokemukset voivat olla hyvin erilaisia seksuaalisesta suuntautumisesta riippuen, esimerksi naisen äitiys saa yhteiskunnassa hyvin erilaisia merkityksiä riippuen siitä, onko kyseinen äiti lesbo vai hetero. Siksi nykypäivän feminismissä on tullut yhä tärkeämmäksi intersektionaalisuus, eli ymmärrys siitä, että sekä ihmisten identitetti, että heidän kohtaamansa syrjintä, on moniperustaista.

Koska kaikki syrjintä perustuu samaan periaatteeseen, eli ihmisten suosiminen/syrjiminen tiettyyn kategoriaan kuulumisen perusteella, meidän on turha taistella yhtä syrjinnän muotoa vastaan, jos samalla hyväksymme toisenlaisen syrjinnän. Vain yhden sorretun ryhmän oikeuksien puolustaminen ei ota huomioon, että monet kyseisen ryhmän jäsenistä kuuluvat myös muihin sorrettuihin ryhmiin. Feminismi on valitettavasti useimmiten keskittynyt puolustamaan valkoisten, heteroseksuaalisten, ei-vammaisten, yläluokkaisten naisten asemaa, koska jättäessään huomiotta muut sorron muodot, se on unohtanut naisten moninaisuuden. Seurauksena on ollut, että tietyt naisten kohtaamat ongelmat ovat jääneet huomoimatta, koska ne eivät ole koskeneet kaikkein etuoikeutetuimpia naisia. Esimerkiksi 1970-luvulla USA:ssa jotkut feministi-järjestöt vastustivat tiukennuksia sterilisaatiolakiin, vaikka valvomattomat sterilisaatiot mahdollistivat myös köyhien ja värillisten naisten pakkosterilisaation. Etuoikeutetut naiset näkivät tämän vain puuttumisena heidän ruumiilliseen itsemääräämisoikeuteensa.2

Sukupuolten välistä tasa-arvoa ei voida saavuttaa, jos samalla pidetään yllä hierarkioita, jotka sortavat jonkun muun ominaisuuden perusteella. Yhtä hierarkian osaa tuskin saadaan poistettua, jos muut osat ovat paikallaan. Lisäksi, jos vaikka saavuttaisimme sukupuolten välisen tasa-arvon, ei maailmaa voisi millään tapaa kutsua tasa-arvoiseksi, jos samaan aikaan ihmiset olisivat eriarvoisia vaikka rodun tai seksuaalisen suuntauksen perusteella. Siksi feministien on pyrittävä lopettamaan sorto sen kaikissa muodoissa.

Suosittelen lukemaan myös Audre Lorden klassisen kirjoituksen samasta aiheesta: There Is No Hierarchy of Oppressions

”It is not accidental that the Family Protection Act, which is virulently anti-woman and anti-Black, is also anti-gay. As a Black person, I know who my enemies are, and when the Ku Klux Klan goes to court in Detroit to try and force the Board of Education to remove books the Klan believes ”hint at homosexuality,” then I know I cannot afford the luxury of fighting one form of oppression only. I cannot afford to believe that freedom from intolerance is the right of only one particular group. And I cannot afford to choose between the fronts upon which I must battle these forces of discrimination, wherever they appear to destroy me. And when they appear to destroy me, it will not be long before they appear to destroy you.”

——————————

[1] Barbara Smith: The Truth That Never Hurts: Writings on Race, Gender, and Freedom. Rutgers University Press, 1998. (Sivu 96)
[2] Adrienne Rich: Of woman born: motherhood as experience and institution. Norton, 1986. (Sivu xxi)