Sukupuolipoliisi iski

Caster Semenya GoldBerliinin maailmanmestaruuskisoissa naisten 800m kultaa voittanut Etelä-afrikkalainen Caster Semenya on joutunut sukupuolipoliisin kynsiin. Nuoren naisen ilmiömäinen kehitys ei ole johtanut doping-epäilyihin (tosin mitalistina hän joutuu automaattisesti antamaan näytteen), vaan kyseenalaiseksi onkin asetettu hänen sukupuolensa. (Jutun taustat voi lukea esim. täältä (Mtv3.fi), tai pidemmin englanniksi Huffington Postista.)

Koska Caster Semenya ei ole tarpeeksi ”naisellinen”, hän on joutunut todella julman arvostelun kohteeksi. New York Times raportoi, että hänen kanssakilpailijansa, 6. tullut Elisa Cusma sanoi Italian lehdistölle ”Tuonlaisten ihmisten ei pitäisi juosta meidän kanssamme. Minulle hän ei ole nainen. Hän on mies.” ja Venäjän Mariya Savinova ei uskonut, että Semenya läpäisisi sukupuolitestiä. Hänen perustelunsa oli ”Katsokaa nyt häntä”. Kuten arvata saattaa, kommentointi ei jäänyt siihen: Suomessa Helsingin Sanomat kutsui Semenyaa poikatytöksi, ja keskustelupalstoilla ihmiset näkivät oikeudekseen päättää hänen sukupuolestaan Italian Elisa Cusman tavoin.

Kun ihminen ylittää ulkonäöllään sukupuolille asetetut rajat, hän joutuu yhteisön halveksumaksi ja hänen sukupuoli-identiteettinsä kyseenalaistetaan. Tämä koskee varsinkin mustia naisia, jotka on länsimaisen historian saatossa ja tänäkin päivänä nähty ”maskuliinisempina” kuin valkoiset naiset. Jopa tennismaailmaa 2000-luvulla hallinneita Williamsin siskoksia, Serenaa ja Venusta, on haukuttu transuiksi. Tilanne on varmasti äärettömän raskas vasta 18-vuotiaalle Semenyalle, ja tuo mieleen intialaisen Santhi Soundarajanin tapauksen. Soundarajan voitti 800m hopeaa Aasian kisoissa joulukuussa 2006, mutta joutui luopumaan mitalista kun hän ei läpäissyt sukupuolitestiä. Tämän seurauksena Soundarajan sanottiin irti työpaikaltaan, ja hän yritti myöhemmin itsemurhaa. Mediassa spekuloitiin, että Soundarajanilla oli mahdollisesti jokin intersukupuolisuuden muoto, kuten AIS, mutta varmuutta asiasta ei ole. Jos Semenya ei läpäisisi testiä, todennäköisintä olisi, että hänkin olisi tietämättään intersukupuolinen. Hänen ulkonäkönsä perusteella ei kuitenkaan ole mitään erityistä syytä olettaa tätä – monet intersukupuoliset näyttävät selkeästi joko miehiltä tai naisilta, eikä heihin kiinnitetä mitään erityistä huomiota.

Nettikeskusteluissa on tullut selväksi, että monet kuvittelevet sukupuolen selviävän housuihin katsomalla. BBC valoittaa lyhyesti sukupuolitestien prosessia, ja Paula valaisee meitä vielä hieman tarkemmin: (Lähde: Mika Venhola, transtukipiste)

Kun sukupuolitestit tulivat 60-luvulla käyttöön naisten lajeissa, oli käytäntö sellainen, että naiset riisuutuivat testaajien edessä alasti. Kaikissa kisoissa tämä ei riittänyt, vaan naisten sukuelimet kopeloitiin käsin. Käytäntö lakkautettiin naisia nöyryyttävänä (ja ainakin nykytiedon valossa on selvää, ettei se olisi kuitenkaan ollut riittävä testi intersukupuolisuuden eri muotojen tunnistamiseen).

Ulkoisten sukuelinten sijaan ryhdyttiin pian testaamaan naisurheilijoiden kromosomeja. Käyttöön tullut kromosomitesti ei ollut sataprosenttisen tarkka, mutta sen avulla saatiin kuitenkin enemmän (tai ainakin erilaista) tietoa kilpailijoiden sukupuolesta kuin käsikopelolla. Ongelmaksi muodostui se, että testatuilta löytyy monenlaisia muitakin kromosomiyhdistelmiä kuin XX tai XY. Sellaiseltakin henkilöltä, joka identifioituu naiseksi ja vaikuttaa sukuelintensä ja/tai sisäerityksen perusteella naiselta, toinen X voi puuttua joko kokonaan tai osittain, tai kromosomit saattavat olla tyyppiä XY, kuten miehillä.

Ja – tämä on olennaista – ei ole helppoa keinoa määritellä edes kromosomaalista sukupuolta siten, että yksikään kilpailija ei saisi “epäreilua” etua intersukupuolisuutensa tähden. Jos päätetään, että naisten sarjassa saavat kilpailla vain XX-kromosomeilla varustetut henkilöt, diskataan joukosta intersukupuolisia ihmisiä, joilla ei tosiasiassa ole minkäänlaista “hyötyä” epätyypillisistä kromosomeistaan. Toisaalta on olemassa intersukupuolisia henkilöitä, joilla on naisen XX-kromosomit, mutta joiden elimistö tuottaa poikkeuksellisen paljon testosteronia ja joilla näin ollen on maskuliininen ruumiinrakenne. Tällä tavalla intersukupuolisia urheilijoita ei testin perusteella kuitenkaan hylättäisi.

Vielä monimutkaisemmaksi asian tekee se, että on olemassa sekä ruumiinrankenteeltaan miehisiä että naisellisia urheilijoita, joilla on kromosomit XXY. Koska urheilukisoissa käytetty kromosomitesti itse asiassa tunnistaa vain X-kromosomin eikä Y-kromosomia, voisivat sekä naiselta että mieheltä ulkoisesti vaikuttavat XXY-kromosomein varustetut henkilöt läpäistä tämän testin (jos siis läpäisyn kriteeri on se, että löytyy ainakin yhdistelmä XX).

Muun muassa näistä syistä Kansainvälinen yleisurheiluliitto lopetti sukupuolen systemaattisen testaaminen 90-luvulla ja olympialaisissakin se lakkautettiin 2000-luvulla. Intersukupuolisuus on niin yleistä, että epätyypillisiä kromosomiyhdistelmiä löytyi toistuvasti. Testien perusteella jouduttiin hylkäämään urheilijoita, jotka ilmiselvästi eivät “hyötyneet” intersukupuolisuudestaan urheilun saralla.

Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) kanta on, että naisten sarjassa kilpailevan tulee olla “entirely female”. Mitä tämä tarkoittaa, sitä en ainakaan vielä ole nähnyt missään julkisesti määriteltynä. Kansainvälinen olympiakomitea hyväksyy transsukupuoliset urheilijat kilpailemaan, olettaen että he ovat joko korjanneet sukupuolensa jo murrosiässä, tai korjauksesta on kulunut vähintään kaksi vuotta. KOK:n suositukset perustuvat IAAF:n ohjeisiin, mutta sen tarkempaa tietoa minulla ei ole IAAF:n tavasta määritellä sukupuoli. Intersukupuolisten urheilijoiden mahdollisuuksista osallistua kilpailuihin en myöskään osaa sanoa.

Intersukupuolisuuden tarkka määrittely on hankalaa, koska sukupuolen monimuotoisuus on kuin väriskaala. Missä menee punaisen ja oranssin raja? Rajat mieheyden, naiseuden ja intersukupuolisuuden välillä ovat yhtä mielivaltaisia. Kuinka suuri klitoriksen pitää olla, että nainen ei enää ole anatomisesti ”normaali”? Ja onko järkeä, jos normaalin ja epänormaalin välillä on puolen millimetrin ero?

Kun ihminen uhkaa ulkonäöllään sukupuolten kaksijakoisuutta, hän aiheuttaa ahdistusta ympäristössään, ja ahdistus purkautuu vihana. Ihmisillä on valtava tarve määritellä kaikkien sukupuoli, ja erityisesti tarve määritellä se toisen itsemäärittelystä riippumatta. Caster Semenya on julkisuudessa olleiden tietojen perusteella identiteetiltään nainen, mutta kuinka moni nettikeskustelija kunnioittaa hänen identiteettiään? Aika moni näyttää olevan sitä mieltä, että oma näkymys ajaa Semenyan identiteetin yli. Naisella on oltava oikeus näyttää maskuliiniselta, ja miehellä oikeus näyttää naiselliselta.

Caster Semenya by Clyde Koa Wing

Caster Semenyan tapaus osoittaa myös surullisella tavalla kulttuurimme transfobian. Miehekäs nainen saa halveksuntaa osakseen, ja nuori urheilija joutuu käymään läpi nöyryyttävän prosessin. Sukupuolen kyseenalaistaminen on erityisen nöyryyttävää juuri sen takia, että koemme ”oikean” naiseuden/mieheyden niin tärkeäksi. Jotkut ovat vihaisia Caster Semenyan kohtalosta, mutta paljastavat samalla oman transmisogyniansa: ”miten ne kehtaavat kohdella tätä oikeaa naista kuin jotain transua”. (Ja jotkut, kuten transfobinen ääliö Germaine Greer, käyttävät tilaisuutta hyväkseen haukkuakseen transsukupuolisia.) Entä sitten jos Semenya olisi transsukupuolinen? Jos hän olisi käynyt läpi sukupuolenkorjausprosessin ennen 18 ikävuottaan, hänellä olisi oikeus kilpailla. Mutta saisiko hänen ulkonäköään ja naiseuttaan arvostella, jos paljastuisi, että hän olisikin trans- tai intersukupuolinen? Minun mielestäni arvostelu ei missään tilanteessa ole oikeutettua.

————————–

Lisää aiheesta:
Sukupuolen testaamisesta
Lisää intersukupuolisuudesta… tavallaan

Semenya: the price of looking different (The Guardian)

To her credit, Semenya has so far handled the situation with good grace, though this evening’s medals ceremony will be another test of her composure. Britain’s Jenny Meadows, who will collect bronze, has remained diplomatic when questioned, but one or two athletes who finished outside of the medal places have disputed Semenya’s sex in rather blunt terms. Elisa Cusma, the Italian who finished in sixth, told reporters: ”She’s a man.” No one will know precisely Semenya’s biological sex until the test results are confirmed, when we will all know.

Cusma’s certainty is alarming not only because it is so far unfounded and so publicly denigrates a fellow competitor, but also because it relies upon a gender binary that is nothing more than a comforting illusion. The fact that ”She looks like a man”, or ”He acts like a girl”, tells us as much. It has long suited us to organise the world into ”men” and ”women”, and cast those ”in between” as abnormalities, particularly when competitions are organised around the division of athletes into these two categories. To do things differently would take a complete rethink and no doubt produce some equally insufficient boundaries. But certainly our preparedness to rely on surface clues and use them to pose personal questions, in such a public manner and to athletes so young and inexperienced, should be pause for thought.

Think before you say ’she’s a man’ (The Guardian)
Caster Semenya: The Idiocy of Sex Testing (The Nation)
Black Female Athlete Dominates Competition – Gets Gender Identity Questioned (Womanist Musings)
Women’s 800m gold medallist to undergo sex test (The F Word)
Sex-Determination Testing in Track and Field (feministing.com)
The gender trap (The Guardian, 2008)

Mainokset

Jääkiekko ja naisten jääkiekko

Jos ei ole tietoinen siitä, että juuri nyt on käynnissä jääkiekon miesten maailmanmestaruuskilpailut, elää varmasti jossain kiven alla, niin paljon jääkiekosta puhutaan mediassa tällä hetkellä. Se, että huhtikuun alussa pelattiin jääkiekon naisten MM-kisat täällä Suomessa, on sen sijaan harvempien tiedossa. Ellei varta vasten seuraa urheilu-uutisia, ei varmasti ole kuullut näistä kisoista, sillä yhtäkään ottelua ei näytetty televisiossa ilmaisilla kanavilla. 12.4. ihmiset jännittivät SM-liigan kolmatta finaalia, harvempi uhrasi ajatusta sille, että samana päivänä pelattiin Hämeenlinnassa MM-kisojen pronssiottelu Suomi-Ruotsi, ja MM-finaali USA-Kanada.

Suomi voitti pronssia jääkiekon MM-kisoissa 2009.

Elisa Tähtinen kirjoitti 16.4.2009 Helsingin Sanomien mielipidepalstalla:

Kuinka on mahdollista, ettei naisten jääkiekon MM-kisojen ainuttakaan ottelua näytetty Ylen kanavilla? Ainoastaan loppuottelu televisioitiin, mutta sekin maksukanavalla.

Miten kyseinen laji voi koskaan saavuttaa kannattajia ja arvostusta, jos pelejä ei edes näytetä? Oltiin sentään kotikisoissa!

Miesten SM-liiga pyöri niin televisiossa kuin radiossakin kyllästymiseen asti ja siirsi jopa uutislähetyksiä. Miesten MM-kisoista näytetään kaikki ottelut, myös ne, joissa Suomi ei pelaa. Missä on tasa-arvo?

Onnea Suomen naisille pronssimitalista!

Elisa puhuu asiaa. Urheilussa miesten urheilu on edelleen sitä ”oikeaa” urheilua, ja naisten urheilu on jotain ”puuhastelua”. (Wikipediassakin jääkiekon MM-kisat-artikkelissa ei tällä hetkellä mainita sanallakaan, että kyseessä on miesten jääkiekko, ja naistenkin jääkiekossa pelataan MM-kisat.) Monet miehet eivät edes häpeä tunnustaa, että heidän mielestään naisten joukkueurheilu on huonompaa kuin miesten urheilu (koska miesten suurempi fyysinen voima tekee miesten urheilusta automaattisesti parempaa, duh). Tai kuten varatuomari Erkki Blom kirjoitti vastineessaan Elisa Tähtiselle (HS – Mielipide – 25.4.2009):

Henkilökohtaisesti suosittelen naisille sellaisia urheilulajeja, joissa heidän naiselliset ominaisuutensa pääsevät oikeuksiinsa, kuten esimerkiksi voimistelu, taitoluistelu ja cheerleading. Jääkiekko ja jalkapallo edellyttävät harrastajaltaan aggressiivisuutta, mikä todellakaan ei ole naisellinen ominaisuus.

Ihanaa sukupuoliessentialismia! :/ Naurettavaa väittää, etteivät naiset muka olisi agressiivisia, ja vielä naurettavampaa väittää, että agressiivisuus olisi oleellinen ominaisuus hyvässä jääkiekkoilijassa. Blomin mainitsemat urheilulajit vaativat rautaista fyysistä kuntoa ja täysvaltaista paneutumista harjoitteluun – eli ne eivät juuri poikkea jääkiekosta. Ongelma taitaakin olla, että jääkiekossa pelaajat ovat täysin varusteiden peitossa, ja parin sekunnin vilkaisulla naiskiekkoa ei välttämättä erota mieskiekosta. Jääkiekossa fyysinen taituruus on tärkeintä, ei fyysinen kauneus – ja naisten ensisijainen tehtävähän on olla kauniita, jotta miehinen katse voi levätä heissä. Miehille taas taitoluistelu ei sovi, sehän on homojen hommaa! [/sarkasmi]

Alla on ”hauska” pätkä australialaisesta ohjelmasta Gruen Transfer, jossa naureskellaan sille, miten kuviokelluntaa voisi markkinoida miehille.

Jääkiekon naisten MM-kisoja on pelattu vuodesta 1990 asti, eli ensi vuonna juhlitaan kisojen 20-vuotista taivalta. Aiheen kuoliaaksi vaikeneminen median taholta on selvästi arvovalinta – jos peleistä kirjoitettaisiin ja puhuttaisiin, kiinnostus niitä kohtaan varmasti kasvaisi. Ja ennen kaikkea niitä pelejä pitäisi näyttää YLE:n kanavilla! Medianäkyvyys ruokkii kiinnostusta lajia kohtaan, ja kiinnostus lisää median halukkuutta tarttua aiheeseen, kyseessä on siis itseänsä ruokkiva kehä. Toki on niitä sovinisteja, jotka ovat hamaan tappiin asti sitä mieltä, että naisjääkiekko on naurettavaa pelleilyä, mutta moni muu ihminen varmasti kiinnostuisi lajista, jos heille tulisi sellainen olo, että siitä kannattaa kiinnostua. Jos maailma olisi oikeasti tasa-arvoinen paikka, kansalliselle ylpeydellemme olisi yhtä tärkeää naisten kuin miestenkin menestyminen arvokisoissa.

Tässä vielä Urheiluruudun kooste MM-kisojen pronssiottelusta, jonka Suomi voitti 4-1.

(Naisten ja miesten jääkiekon säännötkin voisi puolestani yhdistää – joko taklaukset sallitaan myös naisille, tai sitten ne voidaan kieltää miehiltäkin.)