HLBT vaaliopas

Tänää äänestetään uusi eduskunta päättämään meidän asioistamme, ja koska minusta on hauskaa leikkiä taulukkolaskentaohjelmilla, päätin tehdä pienen yhteenvedon siitä, miten puolueet ovat äänestäneet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia koskevissa kysymyksissä. Suomen suhteellisen vaalitavan takia jokainen ääni menee ensisijaisesti puolueelle ja vasta toissijaisesti ehdokkaalle itselleen. Eli hieman kärjistetysti, vaikka löytäisitkin kristillisdemokraateista homon oikeuksia kannattavan ehdokkaan, loppupeleissä äänesi menee kuitenkin Päivi Räsäselle. Paljon informatiivisempi selitys tästä löytyy nörttityttöjen blogista: Oletko aina äänestänyt väärin? Kirjoituksen alussa selitetään miten meidän vaalitapa toimii, ja lopussa on ohjeet miten löytää itselleen oikea ehdokas.

Nyt kun siis tiedämme, että ensisijaisesti valitaan puolue, ja sitten puolueen sisältä ehdokas, niin katsotaan, miten eri puolueet ovat äänestäneet:

1. Täydet pisteet saavat vain Vihreät ja Vasemmistoliitto, molemmat puolueet ovat lähes sataprosenttisesti kannattaneet HLBT-oikeuksien parannuksia.

2. RKP ja SDP ovat molemmat myös kannattaneet lakialoitteita ihan kiitettävästi, mutta molemmissa puolueissa on myös niitä, jotka ovat eri mieltä. RKP:lla kannatus on vaihdellut 100% ja 73% välillä, ja SDP:llä kannatuprosentti on pyörinyt 90% seudulla.

3. Vaikka Kokoomuksen edustajista yli puolet on yleensä kannattanut HLBT-lakeja, on puolue myös kunnostautunut niiden torppaamisessa. Viimeisimmällä hallituskaudella se oli Kokoomuksesta kiinni, että tasa-arvoisella avioliittolailla oli kivinen tie eduskunnan äänestykseen, Anne Holmlund ja hänen puoluetoverinsa varmistivat, että vastustava kanta sai enemmistön. Samoin he antoivat Kristillisten sanella, mitä lakeja hallitus voi ehdottaa, ja näin torpattiin translaki ja äitiyslaki. En voi suositella Kokoomuksen äänestämistä, koska en halua nähdä Anne Holmlundia enää eduskunnassa.

4. Keskusta, Perussuomalaiset, Muutos 2011 ja Kristilliset ovatkin sitten äänestäneet joukolla kaikkia parannuksia vastaan. En voi suositella, että kukaan HLBT-asioista välittävä äänestää näitä puolueita.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Listaan tähän merkittävimmät äänestykset viimeisen 15 vuoden ajalta. Minusta on kaikista mielenkiintoisinta, että mikään ei juuri ole muuttunut 15 vuoden aikana! Puolueet kannattavat / vastustavat parannuksia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin lähes samoilla luvuilla vuodesta toiseen. Toki itse äänestysaihe vaikuttaa kannatuksen määrään – eniten kannatusta sai laki perheensisäisestä adoptiosta, joka meni läpi 78% kannatuksella. Täpärin äänestys taas oli tasa-arvoinen avioliittolaki viime marraskuussa – luvut 105 – 92 tarkoittivat vain 53% kannatusta.

Äänestystulokset löytyvät kaikki Eduskunnan nettisivuilta. Olen linkittänyt jokaisen äänestyksen otsikon eduskunnan sivuille, joten luvut voi käydä itse katsomassa sieltä. Olen itse laskenut alla oleviin kaavioihin äänestysprosentit, jotta puolueita voi verrata keskenään. Prosenttiluvut on kuvissa pyöristetty lähimpään kokonaislukuun.

 

Kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista — 2014

Tahdon 2013 on ensimmäinen kansalaisaloite, joka hyväksyttiin laiksi. Kun vertaa tätä uusinta äänestystä parisuhdelain äänestykseen vuonna 2001, huomaa, että luvut olivat yllättävän samanlaiset. Kun katsoo lukuja, niin huomaa, miten prosentit vaikuttavat lukuihin. RKP:ssa 1 kansanedustaja äänesti lakia vastaan ja 9 äänesti puolesta, eli vastustus oli 10%. Perussuomalaisista 1 kansanedustaja äänesti puolesta ja 36 äänesti vastaan, joten kannatus oli vain 3%. Eli yhden ihmisen painopiste on suurempi, mitä pienempi hänen ryhmänsä on.

2014 numbers

 

Laki perheensisäisestä adoptiosta — 2009

Tämä laki on todella tärkeä sateenkaariperheille, koska se mahdollistaa rekisteröidyssä parisuhteessa olevalle pariskunnalle adoptoida puolisonsa lapsi. Tämä laki meni läpi suurimmalla kannatusprosentilla, todennäköisesti koska on täysin järjenvastaista vastustaa sitä, että arjessa lastaan hoitava ihminen saa olla lapsensa vanhempi myös juridisesti. Se ei toki estänyt Perussuomalaisia ja Kristillisdemokraatteja toimimasta täysin järjenvastaisesti, koska tärkeintä on vastustaa homojen oikeuksia…

2009 numbers

 

Hedelmöityshoitolaki — 2006

Tärkeä voitto naispareille, kun voimassa ollut käytäntö vahvistettiin laiksi, eikä tarvinnut enää jännittää, pääseekö hoitoihin vai ei. Toki hoitoihin liittyy edelleen yhdenverataisuusongelmia, ja Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisikin viime viikolla tiedotteen, jossa vaativat julkista terveydenhuoltoa antamaan hoitoja myös muille kuin heteropareille. Tämä äänestys on ainoa häpeäpilkku Vihreiden muuten täydellisessä linjassa, sillä Merikukka Forsius (joka loikkasikin sittemmin Kokoomukseen) äänesti tyhjää. On muuten aika mielenkiintoista, että viime vuonna todella luotettava lähde, eli Seiska-lehti, kertoi Merikukan menneen kihloihin naisen kanssa.

2006 numbers

 

Translaki — 2002

Tämä vuonna 2002 säädetty translaki on se epäinhimillinen laki, joka pakottaa ihmiset sterilisaatioon ja avioeroon, mutta se oli kuitenkin parannus aiempaan tilanteeseen. Löysin tämän kuvauksen aiemmasta tilanteesta:

Ennen lakimuutosta lupa lääketieteelliseen sukupuolen korjaamiseen tuli hakea kastraatiolautakunnalta, joka perustettiin alunperin seksuaalirikollisten kastroimista varten. En ole tietoinen siitä, käytettiinkö pakkokastraatiota, mutta ainakin ihmisen oli mahdollista hakea lupaa kastraatioon, jos hänen taipumuksensa aiheutti hänelle ”vakavaa sielullista vammaa” ja hän oli syyllistynyt tai pelkäsi syyllistyvänsä seksuaalirikoksiin. Transihmisten korjaushoidoista päättäminen sälytettiin myös tämän lautakunnan vastuulle. Kastraatiolautakunta oli siitä mielenkiintoinen elin, että sen päätöksistä ei voinut valittaa minnekään, ja ilmeisesti lautakunnassa myös istuivat samat ihmiset vuosikymmenestä toiseen, joten kun hakemus sukupuolenkorjaushoidoista oli kerran hylätty, se oli sitten siinä. Lautakunnalla ei myöskään ollut minkäänlaista asiantuntemusta sukupuolen moninaisuudesta, vaan päätökset kaiketi vedettiin aika lailla hatusta.

Amnesty on tehnyt hyvän koosteen siitä, mikä vuonna 2002 säädetyssä translaissa mättää.

2002 numbers

 

Laki rekisteröidystä parisuhteesta — 2001

13 vuotta ennen avioliittolakia, parisuhdelaki meni läpi lähes samalla kannatusprosentilla. Parisuhdelakia yritettiin saada aikaan jo monta kertaa 90-luvulla, mutta vaati monta yritystä ennen kuin päästiin tänne asti. Onneksi nykyään on kansalaisaloite, niin ei tarvinnut odottaa, että saataisiin hallitus joka pystyy tuomaan lain eduskunnalle. Vasemmistoliitto on selkeästi parantanut äänestyskäyttäytymistään ja puolueessa onkin näkynyt sukupolvenvaihdos viimeisen 15 vuoden aikana.

2001 numbers

Puolueen valitsemiseen kannattaa käyttää apuna puoluevaalikoneita, esim. tätä YLE:n konetta. Alla pari linkkiä aiheeseen liittyen:

Veikko Eranti: Älä äänestä väärin!
Nörttitytöt: Oletko aina äänestänyt väärin?

Kannattaa tsekata, että ehdokkaasi on allekirjoittanut alla olevat kampanjat!
Feministiset vaalit 2015
Korkea aika – Amnestyn eduskuntavaalikampanja
Syrjimätön Suomi
Vihapuheesta vapaat eduskuntavaalit

Tasa-arvoa käytännön ja asenteiden tasolla

Luin äsken Sini Terävän kirjoituksen Asenteita ennen ja nyt. Suosittelen sitä muillekin, jos kiinnostaa kuulla Sandra Day O’Connorin (hän oli ensimmäinen nainen USAn korkeimman oikeuden jäsenenä) kokemuksista juristina 50-luvun USA:ssa, kun oikeustieteen opiskelijoista vain 1% oli naisia. Women in Politics and Government -seminaarissa puhuttiin myös tasa-arvosta Suomessa, ja siinä kävi ilmi mielenkiintoinen seikka: panelistit eivät tunnistaneet esille nostettuja tasa-arvongelmia nykypäivän Suomesta.

Sini Terävä kirjoittaa:

”Pohdimme seminaarin jälkeen, onko tässä jotenkin havaittavissa sukupolviero suhteessa tasa-arvoon. Kun lainsäädännölliset ja sääntöihin pohjautuvat tasa-arvo-ongelmat alkavat olla jo melko vähissä (toki niitäkin on), tuntuu tasa-arvo käytäntöjen ja asenteiden tasolla entistä suuremmalta kysymykseltä. Me kaikki, kaksi nuorta naista ja kaksi nuorta miestä, tunnistimme tasa-arvo-ongelmia mm. suomalaisessa järjestökentässä ja asenneilmapiirissä. Miksi SYLin hallituksen puheenjohtaja on vuosikausia ollut mies ja varapuheenjohtaja nainen? Miksi tuossakin seminaarissa, jonka yleisö oli hyvin naisvaltainen, noin puolet kysymyksistä esittivät miehet? Miksi koulussa hyvin menestyviä poikia pidetään älykkäinä mutta tyttöjä edelleen helposti ahkerina? Miksi käytännön vapaaehtoistyöntekijöistä suuri osa on naisia mutta puheenjohtajistot täyttyvät monissa järjestöissä miehistä? Miksi kunnallispolitiikassa valtuustojen, hallitusten ja lautakuntien puheenjohtajista niin suuri enemmistö on miehiä?”

Yksi suurimpia esteitä todelliselle tasa-arvon toteutumiselle on nimenomaan tasa-arvon puute ”käytäntöjen ja asenteiden tasolla”. Asiaa hankaloittaa erityisesti se, että Suomessa on vuosikausia rakennettu myyttiä siitä, että tasa-arvo on jo saavutettu, ja todella monet näyttävät uskovan tähän. Minäkin uskoin jossain vaiheessa kyseiseen myyttiin, ja siitä seurasi mielenkiintoinen paradoksi, kun monesti huomasi epätasa-arvoa, eikä tiennyt mitä ajatella siitä. Uskosta siihen, että suomalainen yhteiskunta on pääasiassa tasa-arvoinen, seuraa usein se, että epätasa-arvoisista tilanteista ja käytännöistä ajatellaan helposti, että ”asiat nyt vain ovat näin” ja ei niille mitään kannata tehdä. Epätasa-arvo tulee samalla ulkoistettua muihin maihin, ja tasa-arvotaistelu muiden ongelmaksi, johon ei itse tarvitse puuttua.

Nimenomaan ihmisten asenteissa on tasa-arvon saavuttamisen kannalta vielä hirveästi työsarkaa, senkin jälkeen kun lainsäädännöstä on saatu poistettua loputkin epätasa-arvoa tuottavat kohdat. (Onko tällainen lainsäädäntö edes mahdollista saavuttaa?) Monet epätasa-arvoiset käytännöt ovat niin normaaleja, että suurin osa ihmisistä ei edes ajattele niitä. Näihin käytäntöihin kuuluu esim. naisten jatkuva arvottaminen ulkonäön perusteella, nykyinen armeijakäytäntö, vanhemmuuden kustannusten kasautuminen äidin työnantajalle, kaikki Sinin kirjoituksessaan mainitsemat asiat jne. Samoin ihmisten asenteiden takana piilevät sukupuolistereotyyppiset käsitykset siitä, minkälainen on mies ja minkälainen on nainen, estävät ihmisiä olemaan vapaasti oma itsensä, koska normeihin mukautuminen on aina helpompaa. Kaikista näistä asioista voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta tämän kirjoituksen tarkoitus oli tuoda esille, että tasa-arvo vaatii muutakin kuin tasa-arvoista lainsäädäntöä. Yhtä tärkeitä ovat tasa-arvoiset arjen käytännöt, ja kulttuurinen tarinavaranto/diskurssi, joka mahdollistaa tasa-arvoiset asenteet.

Lopuksi vielä linkki listaan naisten kohtaamista tasa-arvo-ongelmista:
Andrea Rubenstein: Think women have achieved equality? Think again.

Politiikan mies-vinouma


Helsingin sanomissa oli mielenkiintoinen artikkeli vaalituloksista – näyttää siltä että me naiset olemme vihdoinkin saaneet sen ylivallan, jota feministit niin kovasti havittelevat!

Naiset saivat Helsingissä 58 % valtuustopaikoista, miehet 42 %. Minusta on erittäin mielenkiintoista, että tilannetta luonnehditaan ”ylivoimaiseksi naisenemmistöksi”. Lohjalla on sitten näköjään ylivoimainen miesenemmistö (59 % valtuutetuista), kuten varmasti monessa muussakin suomalaisessa kunnassa. Jostain syystä en ole kovinkaan usein törmännyt puheeseen miesenemmistöstä mediassa.

Kirjoittajan arvot tulevat selkeästi esiin lauseessa ”Muissa isoissa valtuustoryhmissä noudatetaan sentään perinteisempää kaavaa.” Näköjään joku muukin huomasi asian, koska HS:n verkkoversiossa uutinen oli kirjoitettu aivan uusiksi. Otsikkona tosin oli Helsingin valtuusto naisistui entisestään, mikä sekin kuulostaa kovin negatiiviselta. Naisistua-verbiä käytetään mediassa oikeastaan vain ongelmista puhuttaessa, en keksi yhteyttä jossa sillä olisi positiivinen kaiku. Tässäkin uutisessa naisten lukumäärän kasvaminen tuntuu ongelmalta, vaikka 42 % olisi kiintiöajattelussa vielä ihan käypä määrä. (Kiintiöistä puhuttaessahan kumpaakin sukupuolta tulisi olla vähintään 40 %.)

Tilanne, jossa kohtuullisen pieni naisenemmistö nähdään ”ylivoimaisena” naisenemmistönä, on esimerkki yhteiskunnan miesnormista. Miehet ovat niin pitkään olleet enemmistönä politiikassa, että miesenemmistö on normaali tilanne, mutta olen varma siitä, että kun ehkä joku päivä omana elinaikanani sattuu niin, että eduskunnasta yli 50 % on naisia, varmasti joku huutelee jossain naisten ylivallasta. Silti kaikki, jotka puhuvat miesten ylivallasta, leimataan tärähtäneiksi.

Male privilege-artikkeli valottaa asiaa enemmän, suosittelen.