Sexual Assault Prevention Tips Guaranteed to Work

Tässä netissä paljon linkitetty lista seksuaalisen väkivallan estämisohjeita:

Sexual Assault Prevention Tips Guaranteed to Work

1. Don’t put drugs in people’s drinks in order to control their behavior.

2. When you see someone walking by themselves, leave them alone!

3. If you pull over to help someone with car problems, remember not to assault them!

4. NEVER open an unlocked door or window uninvited.

5. If you are in an elevator and someone else gets in, DON’T ASSAULT THEM!

6. Remember, people go to laundry to do their laundry, do not attempt to molest someone who is alone in a laundry room.

7. USE THE BUDDY SYSTEM! If you are not able to stop yourself from assaulting people, ask a friend to stay with you while you are in public.

8. Always be honest with people! Don’t pretend to be a caring friend in order to gain the trust of someone you want to assault. Consider telling them you plan to assault them. If you don’t communicate your intentions, the other person may take that as a sign that you do not plan to rape them.

9. Don’t forget: you can’t have sex with someone unless they are awake!

10. Carry a whistle! If you are worried you might assault someone “on accident” you can hand it to the person you are with, so they can blow it if you do.

And, ALWAYS REMEMBER: if you didn’t ask permission and then respect the answer the first time, you are commiting a crime- no matter how “into it” others appear to be.

Yllä oleva lista on tietenkin satiiri naisille suunnatuista ohjeista, joissa potentiaalisille raiskauksen uhreille annetaan ”sääntöjä” joiden avulla raiskauksen voi muka välttää. Jos et tiedä mistä on kyse, voit lukea esim. Rape Prevention Tips From Rapists: Stay Inside Or Die A Horrible Death ja tuohon samaan kiertosähköpostiin liittyvän artikkelin Snopesista: Assaulted Tale.

Ongelma raiskauksen välttämisohjeissa on se, että niissä annetaan ymmärtää, että jos nainen vain käyttäytyy oikealla tavalla, hän voi välttää raiskauksen. Niissä myös usein keskitytään tuntemattoman hyökkääjän torjumiseen, vaikka 2/3 tapauksissa uhri tuntee raiskaajansa. Yhteiskunnassa vallitsevat asenteet luovat pelon kulttuurin, jossa naiset pelkäävät liikkua yksin yöllä.

Raiskausten estämisen sälyttäminen naisten kontolle synnyttää myös täysin järjettömiä juttuja kuten vanhemman rikoskonstaapeli Ville Hahlin gradu:
Puolet raiskauksista voisi estää. (Savon Sanomat)

””Tutkimistani 181 raiskauksesta puolet olisi voitu estää sillä, että uhri olisi toiminut yleisesti hyväksyttävällä tavalla.”

….

Hahlin mukaan raiskauksista suurin osa tapahtuu uhrin tai tekijän asunnossa, johon nainen on vapaaehtoisesti mennyt.

Ai että puolet olisi voitu estää jos ”uhri olisi toiminut yleisesti hyväksyttävällä tavalla”. Eikö arvon konstaapelilla käynyt mielessä, että kaikki raiskaukset olisi voitu estää jos raiskaaja ”olisi toiminut yleisesti hyväksyttävällä tavalla”? Vai onko naisen humalatilan hyväksikäyttö yleisesti hyväksyttävää? Kommenttiosastolla mainittiin taas lause, kun ”nainen antaa ymmärtää, mutta ei ymmärrä antaa”, niin eihän siitä voi muuta seurata kuin väkisinottaminen.

Jos mies saa aamuyöllä kännissä turpiinsa nakkikioskilla, kukaan ei sano, että miesten ei pitäisi juoda niin paljon, tai että miesten pitäisi pakata eväät mukaan baariin, niin ettei tarvitse humalaisena ja nälkäisenä mennä snägärille (tai että miesten pitäisi kokonaan luopua baareissa käymisestä). Ja jos vaikka joku onkin huolissaan miesten humalajuomisesta, en ole koskaan kuullut, että kukaan sanoisi, että ”mitä mies oikein oletti, kun meni yöllä snägärille”. Että hän saisi ostettua ruokaa ilman tappelua? Silti kun nainen joutuu raiskatuksi, usein kysellään, että mitä hän oikein oletti kun lähti baari-illan jälkeen jatkoille, tai käveli yöllä puiston läpi?

Naisten liikkumatilaa rajoittavat ja naisia syyllistävät asenteet ovat suuri este tasa-arvolle. Missä on raiskaajan vastuu? Naiset ovat jatkuvasti tekemisissä miesten kanssa, ja suurimman osan ajasta kukaan ei tule raiskatuksi. Mutta heti jos nainen tulee raiskatuksi, niin hänen olisi jotenkin maagisesti pitänyt tietää, että juuri siinä tilanteessa, juuri sen miehen kanssa, ei ole turvallista.

Raiskauksenvälttämisohjeet ovat siinäkin mielessä typeriä, että naiset ovat kuulleet varoitteluja kyllästymiseen asti. Naiset tietävät kyllä ”mitä pitää välttää”. Ongelma on siinä, että kukaan ei pysty elämään ohjeiden mukaan, ellei linnoittaudu kotiinsa, ja silloinkin voi joutua perheenjäsenen raiskaamaksi. Lisäksi, jos nainen on todella epäluuloinen kaikkia miestuttujansa kohtaan, miehet kokevat sen todella loukkaavana, koska ”enhän minä tekisi mitään pahaa sinulle”. Ongelma on se, että ei ole mitään keinoa millä nainen voi erottaa raiskaajan kunnollisten miesten joukosta. Tiedän yhden naisen, joka joutui pitkäaikaisen parhaan ystävänsä raiskaamaksi. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin luottaa miesten hyvyyteen, ja toivoa, ettei ystäviksemme valikoidu raiskaajia.

——————————

Lisäys: diktat kirjoittaa Kummakerhossa samasta uutisesta: Raiskauksen uhka ja uhrin vastuu

Blame rapists for rape, not women

Hyviä kirjoituksia samasta aiheesta:

Finally, A Feminism 101 Blog: FAQ: What’s wrong with suggesting that women take precautions to prevent being raped?
The Curvature: Why ask men to stop raping when women can barricade themselves in their homes?
Shakesville: Dear Ladies: Please Stop Getting Yourselves Raped
Shakesville: Five Reasons Why ”Teach Women Self-Defense” Isn’t a Comprehensive Solution to Rape

Lisäys: Rape Culture 101
Tämä on todella hyvä kirjoitus siitä, kuinka elämme kulttuurissa, joka ymmärtää ja hyväksyy raiskaukset. Suosittelen lämpimästi.

Mainokset

Salaisuus

Näin tämän kuvan kaksi vuotta sitten Feministing-blogissa. (Alunperin se julkaistiin PostSecret-blogissa.) Kuvan synnyttämä keskustelu oli erittäin silmiä avaava – minulla ei ollut aavistustakaan siitä, kuinka moni oli kokenut seksuaalista väkivaltaa parisuhteissa, eikä etenkään siitä, miten usein ihmiset olivat kieltäneet itseltään todellisuuden jotta he voisivat selvitä.

Suosittelen lukemaan koko keskustelun, mutta tässä muutama kommentti:

I used to think that I had betrayed myself by continuing the relationship with the guy who raped me. Now I understand that it was a matter of survival.

I have (thankfully) never been raped, but I was in an emotionally and sexually abusive relationship with my first boyfriend when I was 14. We didn’t have intercourse, but there were many times when he wanted to engage in sexual play that I didn’t, and just kept trying and asking until I eventually gave up and did it. It took me a long time to realize that what he did was wrong and abusive and not my fault. Sometimes I still have nightmares about him and though I’m happily married now to a wonderful, feminist man, I still have a lot of difficulty trusting men.

Been there, done that, have the t-shirt.

I didn’t break up with the boyfriend who raped me in college because see, if I pretended everything was okay, then I hadn’t really been raped, right? Riiiight.

To this day, I typically get one of two responses from people when I tell them this story: Either the rape wasn’t so bad (because I stayed, der) or it wasn’t really rape. Oh, I occasionally get told that it wasn’t really rape because I didn’t fight hard enough.

Fun times.

I lost my virginity in a date rape. That was before we had a word to describe it. It was years before I stopped telling the ”romantic” story of my first time on a beautiful spring day in a forest and acknowledged to myself that I had been raped.

It applies to rape and any type of violence: there is always the desire, when the abuser or rapist is close to you, to pretend that it wasn’t really that bad.

(Keskustelu ajautuu myöhemmin väittelyyn siitä mitä voidaan kutsua raiskaukseksi, ja lopussa typerys nimimerkillä justicewalks vie keskustelun ihan väärille urille, mutta tästä huolimatta se on avartavaa luettavaa.)

Suomalaisessa mediassa on joskus ollut maininintoja ”treffiraiskauksista”, mutta en muista lukeneeni mitään parisuhteissa tapahtuvista raiskauksista. Raiskaus avioliitossa muuttui rikokseksi vasta vuonna 1994, myöhemmin kuin monessa muussa Euroopan maassa. Kuitenkin ”on arvioitu, että kolme neljäsosaa seksuaalisesta väkivallasta tapahtuu läheissuhteissa.” [1] Raiskauskriisikeskus Tukinaiseen tulevista soitoista suurin osa koskee seksuaalista väkivaltaa läheisissä ihmissuhteissa, mutta poliisille ilmoitetuista raiskauksista niiden osuus on huomattavasti pienempi [2]. On selvää, että uhrin on paljon helpompi ilmoittaa tuntemattomien tekemistä raiskauksista – kun kuvaan astuu kaikki ihmissuhteiden kiemurat, tilanne ei enää olekaan niin yksinkertainen. Ylläolevista kertomuksista käy myös ilmi, että usein raiskausta ei pidetä raiskauksena, eikä siihen haeta apua ennen kuin vasta paljon myöhemmin, jos silloinkaan. Seksiin painostaminen parisuhteissa ja yhdenyönsuhteissa on varmasti äärimmäisen yleistä, ja niin normalisoitua, että sitä harvemmin tunnistetaan väkivallaksi.

Stina Jeffner on tutkinut tohtorinväitöskirjassaan 15-vuotiaiden ruotsalaisnuorten asenteita raiskauksiin [3], ja hän löysi kuusi erilaista olosuhdetta, jotka nuorten käsityksissä ”muuttavat normaaliksi käyttäytymiseksi teon, jota periaatteellisella tasolla kutsuttaisiin raiskaukseksi” [4]. Alla on listattu nämä kuusi olosuhdetta:

  1. Tapa millä tyttö sanoo ”ei”. Tytön on kieltäydyttävä selkeästi ja varmasti, muuten poika voi tulkita tilanteen niin, että tytön ”ei” tarkoittaakin ”kyllä”. Kieltäytyminen pitää lisäksi tehdä hyvissä ajoin, aivan viime hetkellä poika ei kykene hillitsemään herätettyä haluaan.
  2. Jos tytön pakottaa sukupuoliyhteyteen poika, johon tämä on rakastunut, ei tapausta nuorten mukaan voida pitää raiskauksena.
  3. Jos jompikumpi osapuolista on humalassa, tekoa ei voi kutsua raiskaukseksi. Tytön on siksi varottava olemasta liian humalassa, kun taas pojan humala voi vapauttaa vastuusta.
  4. Jos tytöllä on huono maine, teko ei ole raiskaus, sillä huonomaineisen tytän tulkitaan harrastavan seksiä kenen kanssa tahansa.
  5. Jos raiskaaja on psyykkisesti sairas, häntä ei pidetä vastuullisena teostaan.
  6. Raiskauksen uhriksi joutunut tyttö voi todella huonosti. Jos näin ei ole, kysymyksessä ei ollut raiskaus.

On selvää, että kaikki kuusi väittämää ovat harhaluuloja, jotka asettavat raiskauksen uhrin syylliseksi, ja poistavat vastuun raiskaajalta. Huomionarvoista on myös, että nuorten käsityksissä raiskauksen uhri on aina tyttö – miten nuoret näkisivät pojan, joka on raiskattu, jää epäselväksi. Olettaisin, että pojan kokemuksia vähäteltäisiin, ja jos raiskaaja on nainen, tilanne nähtäisiin tilaisuutena saada pillua (linkki vie esimerkkiin tällaisesta tulkinnasta), eikä seksuaalisena väkivaltana. (En siis ole lukenut itse tutkimusta, vain ainoastaan arvostelun siitä, joten en tiedä millä tavalla asiaan otetaan kantaa alkuperäisessä tutkimuksessa.) Perinteiset käsitykset sukupuolirooleista ja seksuaalisuudesta vaikuttavat nuorten asenteisiin, jolloin miehet nähdään yliseksuaalisina olentoina, jotka ovat vain tyytyväisiä jos heidät otetaan vaikka väkisin, ja joille on aivan normaalia pakottaa tyttöystävänsä seksiin, koska seksiä on nyt vain pakko saada. Naisten rooli taas nähdään perinteisesti tasapainoittelijana, jonka pitää olla seksuaalinen miellyttääkseen miehiä, mutta ei liian seksuaalinen, koska väärin käyttäytynyt tyttö on itse syypää jos hänet raiskataan. Valitettavan usein myös poliisilla on näitä vanhentuneita käsityksiä.

Perinteiset käsitykset sukupuolirooleista estävät ihmisiä näkemästä seksuaalista väkivaltaa niissä tapauksissa, jotka eivät mukaudu ”puskaraiskaaja hyökkää naisen kimppuun”-skenaarioon. Lähisuhteissa tapahtuva seksuaalinen väkivalta jää nimeämättä ja tunnistamatta, ja häpeä ja pelko siitä, ettei kukaan kuitenkaan usko, estää uhreja puhumasta kokemuksistaan, sekä läheisilleen että poliisille. Hiljaisuuden on loputtava: Shakesvillen ”survivor thread” on hyvä alku.

————————————–

[1] Honkatukia, Päivi: Raiskaus – tuttu vai tuntematon uhka? HAASTE 1/2001
[2] Honkatukia, Päivi: Ilmoitti tulleensa raiskatuksi. Tilastokeskus, Oikeus 2001:2, OPTL:publication 180/2001, s.26.
[3] Jeffner, Stina: ”Liksom våldtäkt, typ”: Om betydelsen av kön och heterosexualitet för ungdomars förståelse av våldtäkt. Tohtorinväitöskirja, Uppsalan yliopisto, Uppsala 1997.
[4] Honkatukia, Päivi: Nuoret ja raiskaus. Oikeus 2/1998, s. 102-104.

Pohjanoteeraus Kaari Utriolta

Tänään oli Hesarissa juttua Kaari Utriosta ja hänen uudesta kirjastaan Kiilusilmä feministi eli miksi en enää matkusta junassa, jonka aion lukea heti kun saan sen käsiini. Olen aina arvostanut Kaari Utriota, mutta nyt tämä arvostus joutui kyllä uudelleen arvioitavaksi:

HS 1.3.2008:

Kolumni Kymmenvuotias panopuu Iltalehdessä vuonna 2001:

”Jos pukeudut kuin huora, sinua kohdellaan kuin huoraa vaikka olisit kaksitoistavuotias. Jos kiroilet, sinulle kiroillaan, vaikka olisit luokkasi priimus. Jos kiemurtelet viettelevästi ukkojen edessä, sinua ahdistellaan vaikka kuukautisesi eivät olisi vielä alkaneet. – –

Niin makaa kuin petaa.”

Utrio on edelleen sitä mieltä, että naiset (ja tytöt) ovat omalta osaltaan vastuussa siitä, miten miehet heitä kohtelevat.

Utrio siis väittää, että se on naisten oma vika, jos heitä huoritellaan. Miksi niin fiksu nainen kuin Kaari Utrio lähtee yleistämään omasta kokemuksestaan, että jos vain naiset asettaisivat tiukemmat rajat miehille, heitä ei huoriteltaisi? Eikö hän ole lukenut mitään tutkimuksia asiasta? Todellisuudessa myös ”siveästi” pukeutuvia tyttöjä huoritellaan. Utrio sanoo: ”Moni on liian pelokas ja alistuva. Kukaan ei puhu minulle sopimattomia, olen tehnyt aikanaan selväksi, mitä siedän ja mitä en.” Väittääkö hän tosiaan, että se on ihmisen oma vika jos sattuu olemaan liian ujo/pelokas sanomaan vastaan? Että meidän naisten täytyy muuttua rohkeammiksi, sen sijaan että ihmisten pitäisi alkaa kohdella toisiaan kunnioituksella?

Olen osittain samaa mieltä Utrion kanssa, koska en usko että ihmiset ikinä lopettavat muiden ihmisten kiusaamisen, joten meidän kaikkien, miesten ja naisten, täytyy opetella selviytymisstrategioita ikäviä tilanteita varten. Samoin meidän olisi hyvä opetella puolustautumaan joutuessamme esim. seksuaalisesn häirinnän uhriksi. Kaikkeen seksuaaliseen väkivältaan, huorittelusta raiskaukseen, liittyvä stigma on poistettava. Tekijöiden pitäisi hävetä, ei uhrien, kuten nyt tapahtuu.

Utrio menee mielestäni kuitenkin pahasti metsäään syyllistäessään 10-vuotiaita tyttöjä, väittäessään että he ovat itse aiheuttaneet pukeutumisellaan huorittelun. Eikö jokainen meistä ansaitse tulla kohdelluksi kunnioituksella, riippumatta siitä miten olemme pukeutuneet? Liian moni suomalainen ajattelee edelleen että seksuaalisen häirinnän uhri provosoi tekijän häirintään pukeutumisellaan tai käytöksellään. (Lukekaa vaikka huviksenne mielipidekirjoitus Naisten pukeutuminen aiheuttaa seksuaalista häirintää, joka on julkaistu Kirkko & Kaupunki-lehdessä 11.2.2008.)

Tyttöjen pukeutumisen kritisoiminen vahvistaa vain Madonna/huora-dikotomiaa (=kahtiajakoa), jossa kiltit tytöt eivät ”pukeudu kuin prostituoidut”. Nuorilla tytöillä on tarpeeksi seksuaalisia paineita tässä yhteiskunnassa, eikä ketään hyödytä että ensin media kannustaa pukeutumaan seksikkäästi, ja heti perään rankaisee siitä että pukeudutaan liian seksikkäästi. Puhumattakaan siitä että tuollainen puhe edesauttaa prostituoitujen luokittelua alempaan kastiin, eri luokkaan kuin meidät muut ihmiset. Miten olisi jos yritettäisiin lisätä tasa-arvoa, eikä korotettaisi itseämme polkemalla muita?