Blogini jäi tauolle heti alkuunsa, kun sen kirjoittaja joutui keskittymään akateemisiin kysymyksiin. Nyt kandidaatintukielma on niin valmis, että voin taas paneutua muihin asioihin.
Tieteellisiä artikkeleita lukiessani huomasin yllätyksekseni, kuinka hyvältä tuntui että osa artikkeleista oli naisten kirjoittamia. Opiskelen ja työskentelen miesvaltaisella alalla, ja olen aina ajatellut optimistisesti että ei ihmisiä tarvitse erotella sukupuolen mukaan, olemme kaikki yhtä iloista joukkoa. Siksi yllätyin huomatessani, kuinka helpottuneen reaktion naistutkijat saivat minussa aikaan: ”Huh, en ole ainoa nainen täällä”. Se on jännää, että meillä on niin kova tarve luokitella toisiamme, ja epäilen ettei sukupuolten kahtiajako häviä minnekään, vaikka kuinka yrittäisimme nähdä toisemme ensisijaisesti ihmisinä. Itse identifioidun vahvasti naiseksi, ja pakko se on myöntää, että se tuntuu hyvältä kun alalla on muitakin naisia. Lähes kaikki oman alani opettajat ja oppikirjojen kirjoittajat ovat miehiä, joten ilmassa on voimakas ”miehet ovat normi, naiset poikkeus” väreily. Tajusin vasta nyt, että vaikka olen kuinka ajatellut kuuluvani yhtenäiseen ryhmään miesten kanssa, sukupuoleni erottaa minut kuitenkin heistä. Vasta se, että löysin alallani olevia naispuolisia tutkijoita, sai minut tajuamaan kuinka voimakkaasti olin torjunut oman ulkopuolisuuden tunteeni.
Jottei tämä menisi ihan henkilökohtaiseksi avautumiseksi, niin tässä aiheeseen liityvä löytö: Double-blind peer review reveals gender bias. Yoe kirjoittaa: ”kokeilussa, jossa peer-review totetutettiin niin, että arvostelijat eivät tienneet tutkijoiden nimiä, naisten osuus ensimmäisinä authoreina nousi merkittävästi”. Eli kun tieteellisen artikkelin kirjoittajien ja arvostelijoiden sukupuolet eivät ole tiedossa, niiden julkaistavaksi hyväksyttyjen artikkeleiden määrä, joiden ensimmäinen tekijä oli nainen, nousi 7.9%. Tämä tuo minulle mieleen orkesteriin hakevien soittokokeet, joissa naisten määrä nousi puoleen, kun valitsijat eivät nähneet soittajaa, jolloin he joutuivat valitsemaan pelkkien musikaalisten ansioiden perusteella. (Tämä oli Liza Marklundin ja Lotta Snickaren kirjassa Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan.)
Minusta kuulostaa erittäin hyvältä idealta, jos arvostelijat eivät tiedä kenen artikkelia arvostelevat, ainakin se takaa sen että arvostelija keskittyy sisältöön. Tämä auttaa myös muita epätasa-arvoisessa asemassa olevia, kuten niitä, joita syrjitään rasistisin perustein. Tieteellisten artikkeleiden lukeminen avasi nimittäin silmiäni taas kerran omalle rasismilleni: en voi väittää suhtautuneeni neutraalisti artikkeleihin, joiden kirjoittajilla oli tietynlaisia etnisiä nimiä, mikä tietenkin on täysin järjetöntä, koska artikkeleiden tekstistä ei todellakaan käynyt kirjoittajien tausta tai sukupuoli ilmi millään tavalla. En ole varmasti ainoa länsimaalainen joka on sisäistänyt rasismia.
Maailma feministin silmin 