Facebook-keskustelusta bongattua:
Jotenkin nykymediasta (ainakin) saa sellaisen kuvan, että itsestään saa ja pitää olla ylpeä vain, jos kuuluu johonkin vähemmistöön […]
Näin Priden alkajaispäivänä ylläoleva kommentti sai minut pohtimaan, miksi joistakin ihmisistä tuntuu tuolta. Epäilisin, että heteroseksuaalisuuden tavallisuus sokaisee ihmiset niin, etteivät he näe, kuinka arvostettua heterous oikein on. Heteroseksuaaliset parisuhteet ovat koko ajan tapetilla elokuvissa, mainoksissa ja mediassa yleensäkin. Nämä suhteet esitetään myös lähes poikkeuksetta positiivisessa valossa – jos suhdetta kritisoidaan, se ei johdu siitä, että osapuolet ovat eri sukupuolta keskenään vaan jostain aivan muusta seikasta.
Samoin yhteiskunta arvostaa heteroseksuaalisuutta. Siviilivihkikaava alkaa ”Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi sekä yhteiskunnan säilymiseksi.” Heteron on täysin sallittua, jopa suotavaa kertoa seksuaalisesta suuntautumisestaan, kukaan ei katso paheksuvasti jos kertoo olevansa naimisissa. Heteroilla vain on hassu käsitys kaapista tulemisesta – Opettaja-lehden kyselyn mukaan ”hetero-opettajista yli 70 prosenttia ei ymmärrä, miksi opettajan pitäisi kertoa suuntautumisestaan avoimesti työpaikallaan”. Jännää, epäilen kyllä vahvasti että suurin osa näistä ihmisistä ei ole salannut avioliittoaan työpaikalla… Kun itse menin naimisiin, työkaverit antoivat minulle lahjan. On se kivaa kun heteroseksuaalisuuden julkistamisesta oikein lahjotaankin. ;) Jos taas olisin parisuhteessa naisen kanssa, joutuisin miettimään tarkasti voisinko mainita kumppaniani nimeltä, mikä taas aiheuttaisi tarvetta aikamoisille kielenkääntötempuille, ottaen huomioon että tiedän kaikkien työkavereideni kumppanien nimet ja päivän lounaskeskustelun aiheena oli mitä kukin teki juhannuksena…
Takaisin ylpeyteen. Olen ymmärtänyt, että koko pride-ajatus on lähtenyt siitä, että homoseksuaaleja on pitkään halveksittu ja sorrettu. Pride on vastaus tähän, osoitus siitä että homokin voi olla ylpeä itsestään, vaikka ympäristö tuomitsisikin. Hetero-pridea ei tarvita siitä yksinkertaisesta syystä, että heteroseksuaalisuus on ”yhteiskunnan säilymisen” tukipilari (katso vihkikaava yllä), eikä mikään halveksittu ominaisuus, jonka takia joutuu kohtaamaan ties minkälaisia ennakkoluuloja. Tästä syystä on erilaista tuntea ylpeyttä sukupuolisesta suuntautumisestaan jos kuuluu arvostettuun enemmistöön kuin jos kuuluu syrjittyyn vähemmistöön. Jos asia kuitenkin oikein kovasti kaivelee, tänä vuonna on mahdollisuus marssia Pride-kulkueessa myös Ylpeät heterot-ryhmässä. ;)
Maailma feministin silmin 
Mielestäni ylpeys (ja häpeä) jostakin, jota ei ole ansainnut tai valinnut on typerää. Yhtä hyvinhän voisi tuntea ylpeyttä vaikka vasenkätisyydestä tai pituudestaan.
Olen jossain määrin samaa mieltä, mutta samaan aikaan ajattelen, että jos vaikka jotakuta on koulussa kiusattu hänen pituutensa vuoksi, ja hän sen takia häpeää pituuttaan, niin ylpeys voi olla yksi askel matkalla oman fyysisen ulkomuotonsa hyväksymiseen.
Täydellisessä maailmassa ketään ei tietenkään kiusattaisi tai syrjittäisi. Mutta maailmassa jossa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjitään sekä lainsäädännössä että asenteiden tasolla ja jossa näihin vähemmistöihin kuuluvilla nuorilla on kohonnut itsemurhariski, on todellakin tarvetta Pride-kulkueelle. Tarvitaan vastavoima niille, jotka sanovat että et ole arvokas omana itsenäsi.
Jos tunnen kulkueessa kulkiessani ylpeyttä, ei se johdu homoudestani. Sen sijaan olen ylpeä saadessani kulkea sellaisten ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät eron sietämisen ja hyväksynnän välillä. Sellaisten ihmisten keskellä, jotka ymmärtävät, että puolinaiset oikeudet eivät ole tasa-arvoa ja jotka katsoessaan itseäni näkevät ihmisen, eivät homoa.
Kulkueessa kulkeminen on se yksi tapahtuma vuodessa, jolloin vieressä olevat ihmiset seisovat niin rinnalla kuin ajatusten takanakin. Yksi päivä, jolloin en irrota kättäni puolisoni kädestä. Jos pelon pukee sateenkaaren kirkkaisiin väreihin, peittää kirjavaan ihmisjoukkoon, ehkä sitä ei yhtenä päivänä tunne.
Kiitos tästä kommentista! Tämä näkökulma jäikin kokonaan puuttumaan omasta kirjoituksestani, enkä edes voisi puhua omasta kokemuksesta mitään, koska tämä vuosi tulee olemaan ensimmäinen, jolloin osallistun kulkueeseen.
Myytinmurtaja: Avioliitton esteiden tutkinta
Pride on myös ylpeyttä omasta kulttuurista. Suomessa karnevaalikulttuuri on vielä nuorta, mutta kyllä siitä jo viitteitä on. Muualla maailmassa paljon useampi vetää show-meiningillä pukeutumisensa kulkuessa. Suomessa ollaan ehkä funktionaalisempia ja vedetään suhteellisen tavallisissa vaatteissa, mutta ehkä se on juuri sitä suomalaisuutta, josta myös pitää olla ylpeä. Suomalaisessa homokulttuurissa ja maailmanlaajuisessa homokulttuurissa on sellaisia asioita, jotka eroavat valtavirtakulttuurista. Mietitään nyt vaikka dragia, joka on ainutlaatuinen ja parhaimmillaan mahtava taiteen ja show’n muoto eikä heteroilla ole mitään vastaavaa.
Nykyinen homojen tekemä homopolitiikka pyrkii aika pitkälle minimoimaan erot valtaväestöön, ihan ymmärrettävästikin, mutta Pride on se hetki, kun homojen oma kulttuuri herää ja näyttäytyy koko kaupungille ja maailmalle. Olen Priden aikaan miettinyt jonkin verran sitä, miten homokulttuuri eroaa heterokulttuurista ja harkinnut asiasta kirjoittamista paljonkin. Jää nähtäväksi, eteneekö projekti koskaan, koska en kuitenkaan kulttuurintutkija ole. Jos Suomen ruotsinkielisiä syrjittäisiin ja olisi syrjitty kuten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, olisi ihan mahdollista, että esimerkiksi Pampas Nationaldag olisi ihan erilaisissa mittasuhteissa ja entistä tärkeämpi tekijä yhden kulttuurin ominaispiirteiden kokemisessa, kehittämisessä ja siirtämisessä eteenpäin.
Pride on kulttuuritapahtuma ilman taidenäyttelyitä, konsertteja, runonlausuntaa tai muuta sellaista, joka yleensä mielletään kulttuuriksi. Sitä edes kaikki homot eivät näe, vaan itkevät sitä, kuinka Pride on menettänyt teränsä ja että yhyy kun en tykkää noista.
Tämä on vanha blogaus, mutta kommentoin silti.:)
Ensinnäkin kiitos kirjoituksesta, hyvin pohdittu. Näen itse asian myös siten, että on olemassa kulttuurinen konstruktio/kulttuurisia konstruktioita nimeltä homous, johon osallistumisesta saa olla ylpeä.
Mielestäni tosin tarvittaisiin myös hetero-pridea – tai Priden heterolohkoa, kuinka vain. Heterouden suurin etu on myös sen suurin kompastuskivi. Yleisyys tekee siitä itsestäänselvyyden. Yksittäisen ihmisen heterous ei sen sijaan ole samanlainen kuin naapuriheteron; hetero-pride tarvittaisiin tekemään näkyväksi ne erot, joita on heterouden sisällä, mikä kaventaisi myös eri seksuaalisten suuntausten välisiä juopia. Erojen tekeminen näkyväksi on ymmärtääkseni jotain, mitä jo olemassa oleva Pride karnevalisoinnin kautta tekee?