Ada Lovelace -päivä on bloggaajien päivä, jolloin on tarkoituksena juhlistaa naisia aikaansaannoksia tieteentekijöinä ja tekniikan alalla. Tämä siksi, että edelleenkin on vallalla käsitys, että naiset ovat huonompia matematiikassa ja luonnontieteissä. Naiset myös tarvitsevat roolimalleikseen naisia, jotka ovat menestyneet tieteissä ja tekniikassa huolimatta sukupuoleen liittyvistä esteistä. Itse olen huomannut, kuinka vaikeaa välillä on löytää näitä roolimalleja, vaikka niitä on olemassa, jopa enemmän kuin olettaisi. Suomessa on viime aikoina yritetty tehdä näitä naisia – jotka ovat unohdettu tieteentekijöinä – näkyviksi. Vuoden 2008 Tieto-Finlandia-palkinnon voitti Marjo T. Nurmisen Tiedon tyttäret, joka esittelee useita aiempien vuosisatojen tiedenaisia. Lisäksi Helsingin yliopiston kirjasto ja Kristiina-instituutti toteutti Kansalliskirjaston galleriaan sekä internettiin näyttelyn Tiedenaisia vuonna 2000. Näyttely esittelee suomalaisia tiedenaisia sekä merkkipaaluja naisten institutionaalisista läpimurroista tiedeyhteisössä.
Tiedenaisia-näyttely esittelee mm. tähtitieteilijä Liisi Oterman (1915-2001), joka väitteli tähtitieteestä ensimmäisenä naisena Suomessa vuonna 1955. Hän valitsi alun perin luonnontieteiden opiskelun, koska Turun yliopistossa ei opetettu sanskriittia. Liisi Otermasta tuli Turun yliopiston tähtitieteen dosentti vuonna 1959 ja vt. professori 1962. Hän työskenteli läheisesti suomalaisen tähtitieteen vaikuttajan, Turun yliopiston professorin, Yrjö Väisälän kanssa. Väisälän vaikutus naisten etenemiselle tähtitieteessä oli kohtuullisen suuri, sillä hän innosti vielä Hilkka Rantaseppä-Heleniuksen (1925-1975) vaihtamaan matematiikan opintonsa tähtitieteeseen. Tämä on eritysen merkittävää siksi, että alkuaikoina Turun observatorion koko henkilökunnan muodostivat professori Väisälä, observaattori Oterma ja osa-aikainen assistentti. Rantaseppä-Helenius toimi ensin Tuorlan observatorion assistenttina ja myöhemmin observaattorina, Oterman jätettyä viran. Rantaseppä-Helenius otti myös kantaa tyttöjen matematiikan taitojen vähättelyyn:
”Sellainen puhe, etteivät tytöt tajua matematiikkaa, ei ole totta. Tyttöjen pitää vaan saada enemmän itseluottamusta, niin tajuaminen tulee sen mukana.”
Toisaalta hän oli selkeästi myös aikansa kasvatti. Ajan, jolloin tyttöjen koulutus oli luksusta ja naiset tekivät työtä, jos heidän oli pakko. Pääelättäjä oli tietenkin mies ja naisen ei ollut soveliasta tehdä työtä edes elättääkseen itsensä, jos vaihtoehtona oli miehen elanto:
”On oikein hyvä omatunto kun ei ole vienyt kenenkään miehen leipää. Varsinkin kun tietää, että tekee työtä, johon tuskin monenkaan miehen kärsivällisyys riittäisi […]”
Joka tapauksessa, Tiedenaisia-sivusto on tutustumisen arvoinen jokaiselle asiasta kiinnostuneelle.
Ulkomaisista tiedenaisista haluaisin tuoda vielä esille Cecilia Payne-Gaposchkinin (1900-1979), joka sai minut perehtymään enemmän naisiin tieteentekijöinä. Hän oli kotoisin Englannista, mutta teki uransa Harvardissa. Hän oli ensimmäinen Harvardista valmistunut tähtitieteilijä. Tämä siksi, että perinteisesti miespuoliset tähtitieteilijät olivat valmistuneet fysiikasta. Fysiikan laitoksen silloinen johtaja, Theodore Lyman, ei kuitenkaan suostunut ottamaan naisia opiskelijoiksi ja siksi Harold Shapley, jonka kanssa Payne työskenteli järjesti hänelle mahdollisuuden valmistua tähtitieteestä. Hän työskenteli suureksi osaksi Sergei I. Gaposchkinin kanssa, jonka kanssa hän myös meni naimisiin 1934. Payne-Gaposchkin tuotti yli 300 julkaisua ja hänet tunnetaan erityisesti siitä, että hän totesi tähtien muodostuva pääosin vedystä ja heliumista. Tähän asti oli oletettu tähtien olevan pääosin maan kaltaisia kappaleita. Hänen väitöskirjaansa on kehuttu mm. epäilemättä erinomaisimmaksi väitöskirjaksi, joka koskaan on kirjoitettu tähtitieteestä. Vaikka Payne-Gaposchkin oli ensin tutkija ja myöhemmin tutkijatohtori, hän joutui kärsimään sukupuolestaan. Hänelle maksettiin teknisen assistentin palkkaa opettajan tai professorin palkan sijaan. Kun hän sai professuurin ensimmäisenä naisena Harvardin yliopiston historiassa vuonna 1956 hän sanoi palkkansa nelinkertaistuneen. Ja vaikka suuri osa ymmärsi Payne-Gaposchkinin tieteelliset saavutukset, niitä myös vähäteltiin ja tuloksia kiistettiin sen vuoksi, että tutkijana oli nainen. Hän jäi eläkkeelle tähtitieteen laitokselta vuonna 1966, mutta jatkoi tutkimustyötä lähes kuolemaansa asti 1979.
Vaikka on inspiroivaa lukea naisista, jotka ovat onnistuneet tekemään sitä, mitä he haluavat esteistä huolimatta, on myös hieman masentavaa huomata, että tähän pystyäkseen heidän on oltava huomattavasti parempia, kuin miespuoliset kolleegansa. Vaikka tilanne on huomattavasti parantunut viimeisen sadan vuoden aikana, on sama ilmiö vieläkin huomattavissa työelämässä. Lisäksi, vaikka yliopistojen perustutkinto-opiskelijoista on naisia enemmän ( 54,8 %) kuin miehiä, niin miesten määrä on edelleen suurempi tohtoreissa, assistenteissa, yli-asssistenteissa ja erityisesti professoreissa (82,1 %). Nämä luvut ovat tosin vuodelta 1999, uuden tutkimuksen mukaan tilanne on hieman parantunut n. 10 vuodessa. Takaiskuista ja vielä tehtävän tasa-arvotyön määrästä huolimatta suunta tuntuu olevan kuitenkin oikea. Ehkä vielä jonain päivänä kaikki ovat oikeasti samalla viivalla.
Lisätietoa:
Ada Lovelace Day: Mistä kaikki alkoi?
Liisa Husu: Tiedenaiset suomalaisen tiedepolitiikan kohteena
Maailma feministin silmin 
Yksi huomattavimmista suomalaisista tiedenaisista jää harmittavan usein kollegoidensa varjoon. Eugenie Lisitzin teki pitkän uran edesmenneessä Merentutkimuslaitoksessa, ja joihinkin hänen papereihinsa viitataan vieläkin kun mitataan maapallon merien pinnankorkeuksia. Tämä tutkimus tuli tehtyä siitäkin huolimatta, että pelkästään viran saaminen MTL:ltä vaati naiselta noihin aikoihin erivapauden valtioneuvostolta. Lisää tietoa niille, joita kiinnostaa:
http://www.helsinki.fi/akka-info/tiedenaiset/lisitzin.html
—
-Eero
”Vaikka Payne-Gaposchkin oli ensin tutkija ja myöhemmin tutkijatohtori, hän joutui kärsimään sukupuolestaan.”
Pitää sen verran pilkkua viilata, että eihän Payne-Gaposchkin varmaan sukupuolestaan kärsinyt, vaan toisten ihmisten ennakkoluuloista ja ahdasmielisyydestä. Tämä lienee selvää jokaiselle asiaa miettineelle, mutta mielestäni tuo “kärsiä sukupuolestaan” on varsin harhaan johtava ilmaus – eihän se vika ole siinä sukupuolessa vaan ihmisten suhtautumisessa siihen. :)
Oikeassahan toki olet. Ehkä ei ollut aivan loppuun asti pohdittu ilmaus.
Itse asiassa pohdin asiaa vielä uudelleen ja vaikka olet oikeassa siinä, että kärsii toisten ihmisten ennakkoluuloista ja ahdasmielisyydestä, niin ne ennakkoluulot ja ahdasmielisyys kohdistuvat juuri tuota sukupuolta (ei esimerkiksi henkilökohtaisia ominaisuuksia) kohtaan.
Lisäksi kommenttisi tuo esiin vielä yhden seikan: Kun nainen kirjoittaa jotain, on miehen päästävä kommentoimaan miten joku asia kuitenkin kirjoituksessa on vikana, vaikka se olisi vain muotoseikka. Asenne on hieman: ”vaikka oletkin tuonut esille mielenkiintoisia seikkoja ja kirjoittanut tärkeästä asiasta, niin minä olisin kuitenkin tehnyt sen paremmin.” En nyt halua sanoa, että tämä olisi sinun asenteesi (ainakaan aivan tietoinen), mutta hyvin yleinen ilmiö.
Jep, ne ennakkoluulot ja ahdasmielisyys kohdistuu sukupuoleen, mutta ainakin minun mielessäni tuo ilmaus antaa sellaisen kuvan, että se vika on siinä sukupuolessa eikä niissä ihmisissä jotka sitä syrjivät. Tuosta tulee mieleen tänään lukemani Voltairen lausahdus Émilie du Châtelet’sta: ”a great man whose only fault was being a woman”, jossa on mielestäni hieman samanlaista nurinkurista ajattelua. Vikaa ei etsitä suvaitsemattomasto yhteiskunnasta, vaan siitä että joku näinkin älykäs yksilö sattuu olemaan nainen (koska ongelmaahan ei ilmeisesti olisi, jos Émilie olisikin ollut Émile).
Mitä tuohon jälkimmäiseen seikkaan tulee, niin tarkoituksena ei tosiaankaan ollut alkaa ”pätemään” ja olen pahoillani jos annoin sellaisen kuvan. Jos en olisi tykännyt blogi-kirjoituksestasi, niin tuskin olisin vaivautunut sitä kommentoimaan. Kiinnitin vain sattumalta huomiota tuohon ilmaukseen, jota olen joskus aikaisemminkin mielessäni käännellyt ja kritiikki onkin suunnattu ilmausta, eikä sen kirjoittajaa vastaan.
Ja tuosta naisvastaisesta asenteesta sen verran, että sitä vastaanhan tässä kai kampanjoidaan :). Kun aina puhutaan vaan niistä tiede_miehistä_, niin ei liene ihmekään, että ihmisille kehittyy tuollaisia ennakkoluuloisia asenteita (oli ne sitten tietoisia tai ei). Tuo yliopistojen opiskelijajakauma onkin siinä mielessä toivoa antava, että ainakin niitä naisopiskelijoita riittää (enemmän kuin miehiä!) ja veikkaisin, että tulevaisuudessa tuo professorien sukupuolijakaumakin tulee tasoittumaan ja ehkä ne asenteet siitä korjaantuu.
Kiva, kun kommentoit ja osallistuit vielä Ada Lovelace -päivään omalla kirjoituksella :) Ja toisaalta näen kyllä kommentissasi validin pointin sinänsä, vaikka ehkä onkin muotoilukysymys. Välillä vaan väsyy siihen, että joutuu perustelemaan sanavalintojaankin siinä vaiheessa, kun asiaan ei pystytä puuttumaan. Mutta tästähän ei nyt aivan sinun kommentissasi ollutkaan kyse. Ja aina on mukavaa nähdä, että on myös miehiä, jotka ei asennoidu naisvastaisesti (kuten siis sinä).
A: ”Itse olen huomannut, kuinka vaikeaa välillä on löytää näitä roolimalleja, vaikka niitä on olemassa, jopa enemmän kuin olettaisi. ”
Samaa mieltä noiden roolimallien tarpeellisuudesta, ja siitä, että heitä on vaikea löytää.
Toisaalta etsivä kyllä löytää. Itse ihastuin Pomegranate Pressin Women Who Dare” -kalenterisarjaan. Siinä on kalentereita ja kortteja ja sekalaista tilpehööriä; ideana on esitellä eri alojen tienraivaajanaisia. (Siis muitakin kuin Marie Curieta. ;-)
On aika järkyttävää havaita, kuinka paljon vaikuttajanaisia on kuitenkin ollut olemassa, tieteessä ja muilla saroilla. Heistä ei vaan koskaan puhuta mitään. Hiton paljon sellaisia sankarinaisia, joista en koskaan ollut kuullutkaan!
Kun vielä miettii, miten paljon kovemmista oloista ne naiset yleensä ponnistivat kuin miespuoliset kollegansa, miten paljon enemmän typeria ennakkoluuloja he joutuivat kohtaamaan urallaan, ihailu ja hämmästys vain kasvaa entisestään.
A: ”Vaikka Payne-Gaposchkin oli ensin tutkija ja myöhemmin tutkijatohtori, hän joutui kärsimään sukupuolestaan. Hänelle maksettiin teknisen assistentin palkkaa opettajan tai professorin palkan sijaan. Kun hän sai professuurin ensimmäisenä naisena Harvardin yliopiston historiassa vuonna 1956 hän sanoi palkkansa nelinkertaistuneen. Ja vaikka suuri osa ymmärsi Payne-Gaposchkinin tieteelliset saavutukset, niitä myös vähäteltiin ja tuloksia kiistettiin sen vuoksi, että tutkijana oli nainen.”
Tiedän, että ihmiset ovat aina aikansa lapsia ja heidän on vaikea nähdä ennakkoluulojen yli. Ja niin edelleen. Mutta ihan oikeasti, mitä noiden Payne-Gaposckinin kollegoiden (ja muiden vastaavien sankareiden) päässä on oikein liikkunut? Liekö mitään?
Miten he, totuuden ja logiikan palvelijat, ovat perustelleet itselleen sen, että tuolle yhdelle pitää nyt vaan maksaa kehnompaa palkkaa, koska se on nainen? Ihme bimboilua.
Oi, tuotahan on helppo perustella: Naisten aivot eivät kerta kaikkiaan sovellu tieteen tekemiseen[1], niin eipä tuokaan voi oikeasti olla samaa tasoa kuin muut saman tutkinnon suorittaneet; eiköhän ohjaaja kirjoittanut tärkeimmät osat senkin väitöskirjasta, niin eihän sille mitenkään voi maksaa tohtorin palkkaa.
[1] Joskus tämä taidettiin johtaa siitä että naiset eivät pysty hahmottamaan suuria kokonaisuuksia. Nykyaikana taas päinvastoin: vain miehillä on tieteenteossa vaadittu kyky keskittyä putkinäköisesti yksityiskohtiin. Päämäärät pysyvät samoina, vain argumentteja muutetaan, kunhan muistetaan mainita että erot ovat synnynnäisiä sukupuolten välillä, eli eihän kyseessä voi mitenkään olla syrjintä, vain tosiasioiden tunnustus.
Muutenkin hupaisaa (joo, minusta tämä on hupaisaa; anteeksi siitä) seurata tieteentekijöiden epätoivoisia yrityksiä pitää omat alansa poikakerhoina kun tutkimustulos toisensa perään kumoaa kaikki synnynnäiset erot miesten ja naisten kyvyissä tehdä tiedettä. Viimeisimpiä yrityksiä taitaa olla väittää kuinka naiset ovatkin liian fiksuja halutakseen sellaiselle raskaalle, kuluttavalle ja huonosti palkatulle alalle.
Asha: ”[1] Joskus tämä taidettiin johtaa siitä että naiset eivät pysty hahmottamaan suuria kokonaisuuksia. Nykyaikana taas päinvastoin: vain miehillä on tieteenteossa vaadittu kyky keskittyä putkinäköisesti yksityiskohtiin.”
Totta! Naisillahan on nämä kuuluisat tippaleipäaivot, ei niillä mitenkään saavuteta merkittäviä tuloksia tieteessä.
Olen tosin kuullut myös tuon, että nimenomaan miehet olisivat niitä suurten linjojen ihmisiä. Naiset taas olisivat niitä kodin pikku puuhastelijoita, loputtomien yksityiskohtien lillukanvarsiin takertuvia poloisia.
Kylläpä hämmentää! ;-)
MS. Magazine: Masculine Science vs. Marie Curie